Dnro 1081/72/03, 10.2.2004

Valtiovarainministeriö

Lausuntopyyntönne 17.12.2003 (Dnro VM041:00/2002)

Siva-työryhmän muistio

Valtiovarainministeriö on pyytänyt Kilpailuvirastolta lausuntoa Siva-työryhmän muistiosta koskien lainsäädäntötarvetta Suomessa tarjottavien säästö-, sijoitus- ja henkivakuutustuotteiden keskinäisten kilpailuedellytysten tasapuolisuuden varmistamiseksi. Lausuntonaan Kilpailuvirasto esittää seuraavan.

Kilpailuviraston edustaja on ollut Siva-työryhmän asiantuntijajäsenenä. Näin ollen Kilpailuviraston näkemykset on jo lähtökohtaisesti otettu huomioon muistiossa, sekä muistion liitteenä olleista alustavista säännösluonnoksissa. Kilpailuvirastolla ei ole huomauttamista muistion sisältöön.

Kilpailuvirasto haluaa kuitenkin korostaa kilpailullisten pitkäaikaisten sidottujen säästämistuotteiden markkinoiden kehittymisedellytysten tärkeyttä. Nyt kehitteillä oleva lakihanke lisäisi kuluttajien valintamahdollisuuksia sellaisten sijoitustuotteiden kohdalla, jotka tähtäävät varallisuuden siirtämiseen työuran jälkeiseen aikaan. Jotta valintamahdollisuudet lisääntyisivät aidosti, Kilpailuvirasto näkee tärkeäksi, että kuluttajalla on olemassa mahdollisuus vaihtaa palveluntarjoajaa kesken sopimuskauden. Vaihtomahdollisuuden tulisi tällöin olla yhtäläinen kilpailevien tuotteiden ja palveluntarjoajien välillä.

Kilpailuviraston näkemyksen mukaan pitkäaikaisten sidottujen säästämistuotteiden palveluntarjoajien vähimmäispääomavaatimuksen ei tulisi poiketa merkittävästi EU-direktiiveissä asetetuista ja lisätä alalle tulon kynnystä. Pääomavaatimusta arvioitaessa olisi myös huomattava, että nyt tarkasteltavana olevat markkinat ovat tiukasti säännellyt ja useiden viranomaisten valvonnan kohteena.

Siva-muistiossa on esitetty epäilyksiä pääomavaatimusten erojen vaikutuksesta kilpailuneutraliteettiin. Koska pitkäaikaisia sidottuja säästämissopimuksia tarjoavia toimijoita koskevissa säännöksissä on EU-direktiiveistä johtuvia toimialakohtaisia eroavuuksia, poikkeavat kotimaisten toimijoiden pääomavaatimukset jonkin verran toisistaan. Pääomavaatimus on kuitenkin vain yksi yksittäinen kustannustekijä, eikä sen merkitystä kilpailuneutraliteettiin tulisi yliarvioida.

Kilpailuvirasto ja Kuluttajavirasto yhdistyivät 1.1.2013 Kilpailu- ja kuluttajavirastoksi: www.kkv.fi