Professori Aki Kangasharjun helmikuun lopulla työ- ja elinkeinoministeriölle luovuttama evaluointiraportti antaa myönteisen kuvan Kilpailuviraston toiminnasta. Arvioinnin mukaan virasto on onnistunut tehtävässään hyvin, ja sen toiminta on ollut yhteiskunnallisesti vaikuttavaa.
Kilpailuviraston osaamisen katsotaan olevan korkeatasoista, yritykset saavat siltä arvokasta tapauskohtaista neuvontaa ja ohjeistusta toimintaansa. Virasto saa hyvät arvosanat myös kansainvälisessä vertailussa.
Kehittämisen varaa on mm. toiminnan tavoitteellisuudessa ja toimintaprosesseissa. Toiminnan painopistettä tulisi keskittää voimakkaammin kansantaloudellisesti merkittävien tapausten tutkintaan. Arvioinnin mukaan viraston tulisi myös selkeyttää viestintäänsä ja osallistua nykyistä aktiivisemmin julkiseen keskusteluun.
– Kilpailulainsäädäntö ja kilpailuasiat ovat vaikeasti viestittäviä. Kilpailun myönteiset vaikutukset kuluttajille jäävät usein kielteisten huomioiden varjoon. Olisi tärkeää, ettei kilpailu rajoitu pienen asiantuntijapiirin asiaksi. Viestin tulisi välittyä myös niille, joiden hyvinvointia laki viime kädessä turvaa, eli kuluttajille, totesi TEM:n valtiosihteeri Katariina Poskipartakin arviointityön luovutustilaisuudessa.
Tulostavoitteet konkreettisiksi – tutkinnalle prosessiohjeet
Viraston toimintaa tulisi raportin mukaan tehdä nykyistä tavoitteellisemmaksi asettamalla tulostavoitteet konkreettisemmin ja luomalla tulospalkkiojärjestelmä. Toimintaprosesseja voisi kehittää ottamalla käyttöön tutkintaa koskevat prosessiohjeet. Tapauskäsittelyyn liittyviä kehittämiskohteita ovat myös taloudellisen analyysin painottaminen nykyistä enemmän, oikeusprosessiosaamisen kehittäminen ja sähköisen tarkastuksen resurssien parantaminen.
– Erityisesti vallitsevassa taloustilanteessa on tärkeää, että kilpailunäkökulmaa ei siirretä sivuun. Vaikka talouden realiteettien huomioon ottaminen päätöksenteossa on välttämätöntä, on tärkeää arvioida ratkaisujen pitkän tähtäimen vaikutukset markkinoiden toimivuuteen ja sitä kautta kuluttajien hyvinvointiin, totesi valtiosihteeri Poskiparta. Vaurioita markkinoiden toimivuudelle voi olla vaikeaa korjata myöhemmin.
Professori Kangasharjun toimeksiantona oli arvioida viraston toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja toimintaa markkinoiden toimivuuden ja kansantalouden näkökulmasta sekä kartoittaa toiminnan kehittämistä koskevia esityksiä. Ajallisesti selvitys ulottui yrityskauppavalvontasäännöstön käyttöönotosta vuodesta 1998 nykyhetkeen asti.
KIVI ottaa saamansa palautteen vakavasti
Arvioinnin tulokset ja suositukset otetaan Kilpailuvirastossa vakavasti. Suurin osa ehdotuksista on ollut esillä myös viraston sisäisissä suunnittelupalavereissa, ja tahto niiden toimeenpanoon on – resurssien puitteissa – olemassa.
Osaa suosituksista – kuten viestinnän kehittämistä – voidaan lähteä toteuttamaan saman tien, osa vaatii toteutuakseen lisäresursseja. Myös lainsäädännön muuttaminen on joissakin asioissa välttämätöntä. Esimerkkinä viimeksi mainitusta voidaan mainita tapausten priorisointiin liittyvä suositus. Sama asia, jota Kilpailulaki 2010 -työryhmä käsitteli omassa mietinnössään.
Lähde: TEM:n tiedote 26.2.2009
Arviointiraportti (Kilpailukyky 6/2009)löytyy osoitteesta www.tem.fi/julkaisut
päivitetty 9.4.2009