Yrityskauppa- ja henkilöstöuutisia

Yrityskauppauutisia

Terveystalon ODL-kauppa jatkokäsittelyssä

Kilpailuvirasto päätti 11.2. aloittaa jatkokäsittelyn yrityskaupassa, jossa Terveystalo Healthcare Oy hankkii omistukseensa ODL Terveys Oy:n tytär- ja osakkuusyhtiöineen. Kaupan osapuolet tarjoavat terveyspalveluja yksityishenkilöille, yrityksille, vakuutusyhtiöille ja julkiselle sektorille. Terveystalolla on yli 100 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. ODL Terveyden omistaa Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö ja sillä on toimintaa Oulun ja Lapin läänien alueella.

Keskittymästä muodostuisi Pohjois-Suomen merkittävin yksityinen terveyspalvelujen tarjoaja. Jatkokäsittelyssä selvitetään muun ohella julkisten ja yksityisten terveyspalvelujen keskinäistä korvaavuutta asiakkaan näkökulmasta. Jatkokäsittely voi kilpailunrajoituslain mukaan kestää enintään kolme kuukautta.

Lupa Finnkinon myynnille

Kilpailuvirasto hyväksyi 7.4. yrityskaupan, jossa pääomasijoitusyhtiö Ratos AB hankkii määräysvallan elokuvateatteriketju Finnkino Oy:ssä. Kaupan hyväksymiselle ei kilpailunrajoituslain perusteella ollut esteitä. Ratos AB:llä ja Finnkino Oy:llä ei ole päällekkäistä toimintaa markkinoilla, eikä kaupan muutoinkaan voitu nähdä muuttavan kilpailuasetelmia elokuvateatterimarkkinalla. Kilpailunrajoituslain mukaisessa yrityskauppavalvonnassa voidaan puuttua vain tutkittavana olevasta kaupasta johtuvaan määräävän aseman syntymiseen tai vahvistumiseen, puuttuminen jo ennen kauppaa vallinneeseen tilanteeseen ei ole mahdollista.

Finnkinon markkinaosuus elokuvateattereiden lipunmyynnissä on Suomessa huomattavan suuri. Alan keskittyminen on seurausta muun muassa vuonna 2006 tehdystä yrityskaupasta, jossa Finnkino osti Sandrew Metronomen Helsingissä ja Turussa sijaitsevat elokuvateatterit. Yrityskaupalle ei tuolloin tarvittu KIVIn lupaa, koska yrityskauppavalvonnan liikevaihtorajat eivät ylittyneet.

KIVIllä on kilpailunrajoituslain mukaan mahdollisuus tutkia vain sellaiset kaupat, joissa yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettu liikevaihto ylittää 350 miljoonaa euroa ja joissa vähintään kahden yrityskaupan osapuolen Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää 20 miljoonaa euroa.

  • Lisätietoja: tutkimuspäällikkö Maarit Taurula, p. (09) 7314 3381 etunimi.sukunimi@kilpailuvirasto.fi.

Henkilöstöuutisia

Erikoistutkija, KTT, OTK Mika Oinonen siirtyi huhtikuun alusta asiantuntijatehtäviin ylijohtajan esikuntaan. Aiemmin Oinonen toimi Toimialat 2-ryhmän yrityskauppayksikössä. Oinonen vastaa jatkossa mm. viraston kilpailuoikeudellisen osaamisen kehittämisestä.

Toimialat 1 -ryhmän tutkimuspäälliköinä toimivat tällä hetkellä Arttu Juuti, Jarno Sukanen ja Sanna Syrjälä. Sukanen siirtyi tutkimuspäälliköksi tammikuussa toimittuaan sitä ennen erikoistutkijana Toimialat 2-ryhmässä. Toimialat 1 -ryhmän päällikkönä toimii apulaisjohtaja Mika Hermas.

Erikoistutkija Tarja Sinivuori-Boldt aloitti helmikuussa ma. hallitussihteerinä TEM:n työelämä- ja markkinaosaston kilpailupolitiikanryhmässä. Pesti TEM:ssä jatkuu ainakin kesän 2012 loppuun.

Erikoistutkija Heidi Zeus jäi huhtikuussa virkavapaalle kevääseen 2013 asti. Heidin tehtäviä T2- ryhmässä hoitaa erikoistutkija Henrikki Oravainen, joka palasi juuri sopivasti virastoon pitkältä, pääosin ulkomailla opintojen merkeissä viettämältään virkavapaalta.

Kilpailuvirasto ja Kuluttajavirasto yhdistyivät 1.1.2013 Kilpailu- ja kuluttajavirastoksi: www.kkv.fi