• Mitä määräävällä markkina-asemalla tarkoitetaan?
• Miten ns. relevantit markkinat määritellään?
• Miten määräävä markkina-asema todetaan?
• Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö

Mitä määräävällä markkina-asemalla tarkoitetaan?

Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on kiellettyä sekä kilpailunrajoituslain 6 pykälän että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 102 artiklan perusteella. Mainitut säännökset ovat sisällöltään yhdenmukaisia ja niitä tulkitaan yhdenmukaisella tavalla, joten elinkeinonharjoittajien kannalta ei käytännössä ole merkitystä sillä, kumpaa säännöstä sovelletaan.

Määräävä markkina-asema katsotaan kilpailunrajoituslain 3 §:n perusteella olevan yhdellä tai useammalla [1] elinkeinonharjoittajalla taikka elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä, jolla koko maassa tai tietyllä alueella on yksinoikeus tai muu sellainen määräävä asema tietyillä hyödykemarkkinoilla, että se tai ne voivat merkittävästi ohjata hyödykkeen hintatasoa tai toimitusehtoja taikka vastaavalla muulla tavalla vaikuttaa kilpailuolosuhteisiin tietyllä tuotanto- tai jakeluportaalla.

Määräävä markkina-asema ilmenee mahdollisuutena estää tehokas kilpailu markkinoilla ja toimia markkinoilla kilpailijoista, asiakkaista ja tavarantoimittajista riippumattomalla tavalla. Määräävässä asemassa oleva elinkeinonharjoittaja voi käyttää markkinavoimaansa hyväksi ilman, että se välittömästi ja merkittävästi menettää markkinaosuuttaan kilpailijoille.

Yksi selvimmistä määräävän markkina-aseman tilanteista on ns. oikeudellinen monopoli, jossa määräävä asema perustuu lain säännöksillä annettuun yksinoikeuteen. Ns. luonnollisia monopoleja ovat taas sellaiset elinkeinotoiminnan alueet, joilla pienimmät yksikkökustannukset saavutetaan sellaisella tuotannon määrällä, joka tyydyttää koko markkinakysynnän (esimerkiksi kunnalliset energialaitokset).

Määräävä markkina-asema ei kuitenkaan edellytä kilpailijoiden puuttumista kokonaan. Riittää, että yritys on kilpailijoihinsa nähden niin ylivoimainen, että se kykenee estämään tehokkaan kilpailun esiintymisen, toimimaan markkinoilla muista riippumattomalla tavalla ja vastaamaan tehokkaasti kaikkiin toisten yritysten käyttämiin kilpailukeinoihin.

Miten ns. relevantit markkinat määritellään?

Ns. relevanttien eli tapauksen kannalta merkityksellisten hyödyke- ja maantieteellisten markkinoiden määrittelyllä on ratkaiseva merkitys määräävän markkina-aseman toteamisessa. Relevanttien markkinoiden määrittelemiseksi tutkitaan, mitkä hyödykkeet kilpailevat tai voivat kilpailla tarkastelun kohteena olevien hyödykkeiden kanssa ja siten rajoittaa markkinavoiman käyttöä.

Relevantteja markkinoita määriteltäessä otetaan huomioon sekä kysynnän että tarjonnan korvattavuus. Kysynnän korvattavuus on välittömin ja tehokkain tekijä, joka rajoittaa yritysten riippumatonta käyttäytymistä markkinoilla. Yritys ei voi merkittävästi vaikuttaa hintoihin ja toimitusehtoihin, jos kauppakumppanit voivat siirtyä helposti käyttämään korvaavia hyödykkeitä tai hankkia hyödykkeitä muualla sijaitsevilta tavarantoimittajilta.

Korvattavuutta arvioitaessa selvitetään, mitä hyödykkeitä ostajat pitävät tarkastelun kohteena olevia hyödykkeitä korvaavina ja miltä eri maantieteellisiltä alueilta ostaja voi tehdä korvaavia hankintoja. Kysynnän korvattavuuden todennäköisyyteen voivat vaikuttaa muun muassa hyödykkeiden vaihtamiseen liittyvät tekniset esteet, vaihtamisesta aiheutuvat kustannukset ja vaihtamiseen kuluva aika.

Esimerkiksi jos virvoitusjuoman A hintaa korotetaan pysyvästi 5-10 %, ja asiakkaat siirtyvät tämän takia pysyvästi käyttämään maultaan erilaista virvoitusjuomaa B, niin A- ja B-juoma kuuluvat todennäköisesti samoille relevanteille tuotemarkkinoille.

Tarjonnan korvattavuus otetaan markkinamäärittelyssä huomioon, jos sen vaikutukset ovat yhtä välittömiä kuin kysynnän korvattavuuden. Korvattavuutta arvioitaessa selvitetään, voivatko muut toimittajat suhteellisen vaivattomasti ja nopeasti ilman merkittäviä lisäkustannuksia tai riskiä lisätä valmistustaan tai muuttaa tuotantoaan taikka jakeluteitään niin, että ne voivat valmistaa kilpailevia hyödykkeitä ja saattaa näitä tarjolle markkinoille.

Esimerkiksi eri paperilaadut eivät yleensä kysynnän näkökulmasta korvaa toisiaan. Jos paperitehtaat voivat kuitenkin suhteellisen nopeasti ja ilman huomattavia lisäkustannuksia sopeuttaa tuotantoaan eri paperilaatujen valmistamiseksi, tarjonnan korvattavuus saattaa viitata laajempaan markkinamäärittelyyn.

Maantieteellisten markkinoiden arvioinnin lähtökohdan muodostavat ne alueet, joilta asiakkailla on realistinen mahdollisuus hankkia kyseisiä hyödykkeitä. Kilpailuolosuhteet ovat samoilla relevanteilla maantieteellisillä markkinoilla riittävän yhtenäiset, markkinat voidaan toisaalta erottaa lähimarkkinoista kilpailuolosuhteiden erilaisuuden perusteella.

Maantieteellisten markkinoiden määrittelyyn vaikuttavat muun muassa myyjien tosiasialliset mahdollisuudet ja halukkuus siirtää tuotantoa tai tarjontaa alueelta toiselle, ostajien vastaava mahdollisuus ja halukkuus kysynnän siirtämiseen, yrityksen markkinaosuuksien merkittävät erot eri alueilla sekä merkittävät erot esimerkiksi hyödykkeiden hinnoissa, laadussa tai muissa ominaisuuksissa eri alueilla. Myös kuljetuskustannukset ja hyödykkeen luonteesta johtuvat kuljetusvaikeudet voivat vaikuttaa siihen, miksi tietyn alueen asiakkaat eivät hanki hyödykkeitä muilta alueilta ja miksi tiettyjen alueiden välinen kauppa ei ole liiketaloudellisesti perusteltua.

Relevanttien maantieteellisten markkinoiden määrittelyssä voidaan lisäksi tutkia esimerkiksi mahdollisia esteitä myynnin lisäämiseksi tietyllä maantieteellisellä alueella. Tällaisia esteitä voivat olla mm. jakelukanaviin pääsyyn liittyvät esteet, jakeluverkoston perustamisen korkeat kustannukset, julkinen elinkeinotoimintaa koskeva sääntely ja tekniset standardit.

Miten määräävä markkina-asema todetaan?

Markkinaosuudet eivät ole yksinomainen tai ratkaiseva tekijä määräävän markkina-aseman toteamisessa, eikä määräävän markkina-aseman syntymiselle voida asettaa tiettyä markkinaosuusrajaa. Tietyillä relevanteilla markkinoilla ilmenevän markkinavoiman ja mahdollisen määräävän markkina-aseman arviointi perustuukin useiden eri tekijöiden tarkasteluun.

Yritysten välisten markkinaosuuksien eroista voidaan tosin tehdä päätelmiä siitä, kuinka keskittyneet markkinat ovat: Mitä suurempi on kahden suurimman yrityksen välinen markkinaosuuksien ero ja mitä hajautuneemmat ovat muiden kilpailijoiden markkinaosuudet, sitä suurempi on todennäköisyys, että korkean markkinaosuuden haltijalla on merkittävää markkinavoimaa.

Markkinaosuuksien merkitystä voivat kuitenkin vähentää muun muassa markkinaosuuksien alenemiskehitys, asiakaskunnan neuvotteluvoima, harvoin tehtävistä suurista kertaostoksista aiheutuvat markkinaosuuksien heilahtelut, kysynnän ja tarjonnan korvattavuus, nopea teknologian kehitys ja tärkeimpien kilpailijoiden kilpailuedut.

Yrityksellä voi käytännössä olla paljon markkinavoimaa, vaikka sen markkinaosuus olisi pienikin. Yrityksen markkinavoimaa voivat vahvistaa ja sen riippumatonta asemaa tukea muun muassa yrityksen taloudellinen ja rahoituksellinen vahvuus, käytettävissä oleva vapaa kapasiteetti, vertikaalinen integroituminen, tuotevalikoiman laajuus ja muut synergiaedut.

Esimerkiksi alhaisena velkaantumisasteena ilmenevä taloudellinen ja rahoituksellinen vahvuus voi antaa yritykselle kilpailijoita paremmat mahdollisuudet erilaisten kilpailukeinojen kuten investointien tai hinnoittelun käyttöön. Huomattavasti vapaata kapasiteettia omaava yritys voi puolestaan reagoida esimerkiksi alalle tuloon nopeasti lisäämällä tuotantoa ja tuomalla markkinoille niin paljon hyödykkeitä, ettei uuden yrityksen alalle tulo enää ole kannattavaa hintojen laskun vuoksi.

Markkinavoimaa arvioitaessa otetaan huomioon myös sen käyttöä rajoittavia tekijöitä, joista keskeisimpiä ovat asiakkaiden ja tavarantoimittajien neuvotteluvoima sekä potentiaalinen kilpailu. Neuvotteluvoiman arvioinnissa on kyse siitä, onko asiakkailla tai tavarantoimittajilla niin vahva asema suhteessa mahdollisesti määräävässä markkina-asemassa olevaan yritykseen, että ne voivat rajoittaa sen kilpailua estävää käyttäytymistä vaikuttamalla kauppasuhteissa käytettäviin ehtoihin.

Neuvotteluvoimaa ei voida todeta pelkästään asiakkaiden tai tavarantoimittajien suuren koon perusteella. Suurenkin asiakkaan neuvotteluvoima heikkenee, jos mahdollisesti määräävässä asemassa oleva yritys pystyy esimerkiksi tarvittaessa hoitamaan itse asiakkaan tehtävät jalostus- tai jakeluketjussa. Asiakkaiden ja tavarantoimittajien neuvotteluvoimaa voivat rajoittaa myös esimerkiksi liikesuhteita varten tehdyt erityiset investoinnit, jotka ovat arvokkaita nimenomaan kyseessä olevassa liikesuhteessa ja joita ei voida muuten hyödyntää.

Se, missä määrin asiakkaiden tai tavarantoimittajien neuvotteluvoima toimii tosiasiallisena vastavoimana mahdollisesti määräävässä asemassa olevan yrityksen markkinavoimalle, riippuu oleellisesti myös näiden halusta tai tarpeesta vastustaa keskittymän asettamia kauppaehtoja.

Jos yritystä epäillään määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä, tilannetta arvioidaan käytännössä selkeästi tosiasiallisen kilpailun perusteella. Markkinavoimaa arvioitaessa voidaan kuitenkin ottaa huomioon myös potentiaalinen kilpailu eli se, millaisia mahdollisuuksia muilla yrityksillä on kohtuullisen lyhyellä aikavälillä ryhtyä kilpailemaan yrityksen kanssa esimerkiksi muuttamalla tuotantoa tai laajentamalla maantieteellistä toiminta-aluettaan.

Potentiaalisen kilpailun merkitys arviointiperusteena riippuu muun muassa siitä, onko alalle tulo yleensä mahdollista, onko se taloudellisesti järkevää ja voisiko se olla niin mittavaa ja nopeasti tapahtuvaa, että se estäisi markkinavoiman käyttämisen tai rajoittaisi sitä merkittävästi.

Alalle tulon esteet vaikuttavat siihen, miten todennäköisesti ja missä määrin potentiaalisen kilpailun uhka ajoittaa alalla toimivien yritysten muista markkinaosapuolista riippumatonta käyttäytymistä. Niiden ei kuitenkaan tarvitse sulkea alalle tuloa kokonaan eikä määräämättömäksi ajaksi. Riittää, että ne hidastavat tai rajoittavat alalle tuloa kilpailun toimivuuden kannalta merkittävän ajan. Tyypillisiä alalle tulon esteitä ovat esimerkiksi huomattavat mittakaavaedut tai pääomavaatimukset, erilaiset immateriaalioikeudet, voimakkaasti differoidut tuotteet ja rajoitteet jakelukanaviin pääsylle.

Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö

Määräävän markkina-aseman väärinkäytön muotoja

Määräävää markkina-asemaa tai sen saavuttamista sinänsä ei ole kielletty laissa. Vain määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on kiellettyä. Määräävässä markkina-asemassa olevalle yritykselle asetetaan näin tiettyjä erityisvelvoitteita liikekumppaneitaan ja kilpailijoitaan kohtaan. Mahdollisia määräävän markkina-aseman väärinkäytön muotoja on lukuisia, ja näkökulmasta riippuen niitä voidaan luokitella eri tavoin.

Väärinkäyttöä voi kilpailunrajoituslain 6 §:n mukaan olla erityisesti:

1. kohtuuttomien osto- tai myyntihintojen taikka muiden kohtuuttomien kauppaehtojen suora tai välillinen määrääminen;
2. tuotannon, markkinoiden tai teknisen kehityksen rajoittaminen kuluttajien vahingoksi;
3. erilaisten ehtojen soveltaminen eri kauppakumppanien samankaltaisiin suorituksiin kauppakumppaneita epäedulliseen kilpailuasetelmaan asettavalla tavalla; tai
4. sen asettaminen sopimuksen syntymisen edellytykseksi, että sopimuspuoli hyväksyy lisäsuoritukset, joilla niiden luonteen vuoksi tai kauppatavan mukaan ei ole yhteyttä sopimuksen kohteeseen.

Laissa lueteltujen väärinkäyttömuotojen esimerkkiluettelo ei ole kuitenkaan tyhjentävä. Eri väärinkäytön muodot esiintyvät lisäksi usein osin päällekkäisinä: väärinkäyttö voi esimerkiksi olla sekä hintaruuvin soveltamista, liikesuhteesta kieltäytymistä että syrjintää.

Keskeistä ei kuitenkaan ole se, mitä 6 §:n esimerkkilistan kohtaa voidaan katsoa rikotun, vaan se, että määräävässä asemassa oleva yritys on menettelyllään esimerkiksi estänyt kilpailijoittensa pääsyn markkinoille. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on lisäksi asiassa Michelin tekemässään päätöksessä (Michelin, case 322/81) todennut, että määräävässä markkina-asemassa olevalla yrityksellä on erityinen vastuu varmistua siitä, ettei sen menettely vaaranna aitoa ja vääristymätöntä kilpailua markkinoilla.

Hinnoitteluun liittyvä määräävän markkina-aseman väärinkäyttö

Saalistushinnoittelu
Hintaruuvi
Kohtuuttoman korkea hinnoittelu
Hintasyrjintä
Alennusjärjestelmä

Muut määräävän markkina-aseman väärinkäytön muodot

Hyödykkeen toimituskielto
Sitominen
Yksinmyynti- tai yksinostosopimukset

Saalistushinnoittelu

Saalistushinnoittelulla tarkoitetaan olemassa olevien tai potentiaalisten kilpailijoiden sulkemista pois markkinoilta alihinnoittelulla. Käytännössä saalistushinnoittelu edellyttää, että yrityksellä on monopolivoimaa, vahva taloudellinen asema ja että markkinoille tulon esteet ovat suhteellisen korkeat.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin sovelsi tapauksessa AKZO (C-62/86) kaksiosaista testiä saalistushinnoittelun todentamiseksi. Tutkittaessa sitä, onko jokin yritys käyttänyt saalistushinnoittelumenetelmää, on tuomioistuimen mukaan erotettava toisistaan muuttuvien kustannusten keskiarvoa alhaisemmat hinnat sekä muuttuvien kustannusten keskiarvoa korkeammat mutta kokonaiskustannusten keskiarvoa alhaisemmat hinnat.

Ensin mainittuja hintoja on pääsääntöisesti - jollei niille kyetä osoittamaan objektiivisesti hyväksyttävää syytä - pidettävä osoituksena markkina-aseman väärinkäytöstä, kun taas muuttuvien kustannusten keskiarvoa korkeampia mutta kokonaiskustannusten keskiarvoa alhaisempia hintoja on pidettävä määräävän aseman väärinkäyttönä vain, jos kilpailijan syrjäyttämistarkoitus voidaan näyttää toteen.

Oikeuskäytännössä ja sitä kommentoivassa oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin kiinnitetty huomiota siihen, ettei AKZO-tapauksen yhteydessä esitettyjä kriteerejä voida mm. kustannusrakenteiden eroista johtuvista syistä pitää kaikilla aloilla tai kaikissa tilanteissa tarkoituksenmukaisimpana tapana tarkastella epäiltyä saalistushinnoittelua. Kirjallisuudessa onkin esitetty useita joko vaihtoehtoisia tai tarkentavia tapoja tarkastella epäiltyä saalistushinnoittelua niissä tilanteissa, joissa AKZO-tapauksen kriteerit eivät ainakaan sellaisenaan sovellu.

Yhteisöjen tuomioistuin ei ole ainakaan tähän saakka vaatinut saalistushinnoittelutapauksissa sen osoittamista, että yritys pystyy myöhemmin ansaitsemaan saalistuksesta aiheutuneet kulunsa takaisin korottamalla hintoja uudelleen.

Esimerkiksi tapauksessa Tetra Pak II (C-333/94) Tetra Pak valitti ensimmäisen asteen tuomioistuimen päätöksestä muun muassa sillä perusteella, ettei asiassa oltu kiinnitetty huomiota Tetra Pakin mahdollisuuteen saada saalistamisen kustannuksia takaisin. Tuomioistuin kuitenkin hylkäsi väitteen todeten, että tapaukseen liittyvissä olosuhteissa yrityksen käyttämän hinnoittelun tarkoituksena voitiin pitää kilpailijoiden syrjäyttämistä ilman, että lisänäyttöä yrityksen mahdollisuudesta saada tappionsa takaisin esitettiin.

Saalistushinnoitteluun voi liittyä myös niin kutsuttu ristiinsubventointi. Ristiinsubventoinnilla tarkoitetaan sitä, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys siirtää hallitsemiltaan markkinoilta voittoja toisen toimialan markkinoille, jolloin siellä voidaan hinnoitella hyödykkeet alle todellisten kustannusten.

Komissio katsoi tapauksessa Deutsche Post AG (COMP/35.141) yhtiön syyllistyneen saalistushinnoitteluun pakettipalvelujen markkinoilla. Komission mukaan Deutsche Post AG tuki monopolitoiminnasta saamillaan tuloilla toimintaansa pakettipalvelujen markkinoilla ja pystyi siten tarjoamaan pakettipalvelujaan alle niistä syntyvien lisäkustannusten.

Hintaruuvi

Hintaruuvilla tarkoitetaan sitä, että vertikaalisesti integroitunut, useammalla tuotantoportaalla toimiva yritys heikentää kilpailijansa asemaa lopputuotteen markkinoilla perimällä tältä ylihintaa väli- tai liitännäisestä hyödykkeestä. Yritys heikentää hintaruuvia käyttämällä kilpailijoiden asemaa tai estää niiden markkinoille tulon omaa liiketoimintayksikköänsä suosimalla. Osoituksena hintaruuvista pidetään yrityksen tukkuhinnan ja vähittäishinnan väliin jäävää marginaalia silloin, kun se on niin pieni, ettei ”kohtuullisen tehokas kilpailija” voi saavuttaa tavanomaisena pidettyä voittoa markkinoilla.

Komissio katsoi päätöksessään Napier Brown/British Sugar (IV/30.178) British Sugarin käyttäneen väärin määräävää markkina-asemaansa sen yrittäessä ajaa Napier Brownia pois sokerin vähittäismarkkinoilta Yhdistyneessä kuningaskunnassa. British Sugar oli määräävässä markkina-asemassa sekä sokerin teollisuusmyynnissä että vähittäismarkkinoilla. Napier Brownin yrittäessä laajentaa toimintaansa sokerin tukkumyynnistä vähittäismarkkinoille British Sugar laski marginaalia teollisuus- ja vähittäismyynnissä olevan sokerin hintojen välillä niin alas, ettei sokerin pakkauksessa ja jakelussa British Sugarin kanssa yhtä tehokkaalla tavalla toimivalla Napier Brownilla ollut mahdollisuutta saada toiminnan jatkamisen kannalta riittävää katetta omasta myynnistään.

Hintaruuvilla on erityistä merkitystä verkostoaloilla, kuten tele- ja energiamarkkinoilla, joilla kilpailevien yritysten markkinoille pääsy riippuu niiden mahdollisuudesta vuokrata luonnollisen monopolin kaltaista siirtoverkkoa.

Komissio katsoi Deutsche Telekomia koskevassa päätöksessään (COMP/C-1/37.451, 37.578, 37.579) yhtiön käyttäneen väärin määräävää markkina-asemaansa paikallisiin televerkkoihin pääsyssä. Komission päätöksen mukaan Deutsche Telekom oli perinyt kilpailijoiltaan suhteettomia kuukausi- ja kertamaksuja paikallisverkkoon pääsystä ja siten estänyt kilpailun markkinoilla. Komission päätöksestä on valitettu yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen.

Kilpailuvirasto on antanut vastaavissa kotimaisia teleyhtiöitä, Elisa Communications Oyj:tä, Salon Seudun Puhelin Oy:tä ja Turun Puhelin Oy:tä koskevissa tapauksissa esitykset määräävän markkina-aseman väärinkäytön kieltämisestä ja seuraamusmaksun määräämisestä. Kilpailuneuvosto määräsi Elisa Communications Oyj:tä koskevassa asiassa (dnro 150/690/1999) yhtiön maksamaan 25 milj. markan seuraamusmaksun ja korkein hallinto-oikeus vahvisti Salon Seudun Puhelin Oy:tä ja Turun Puhelin Oy:tä koskevissa tapauksissa kilpailuneuvoston päätökset (dnro 14/690/2000 ja 15/690/2000) 1 milj. ja 3,5 milj. markan suuruisten seuraamusmaksujen määräämisestä yhtiöille.

Kohtuuttoman korkea hinnoittelu

Määräävässä markkina-asemassa oleva yritys ei saa pyrkiä hyötymään kohtuuttomia hintoja perimällä asiakkaiden valintavaihtoehtojen puuttumisesta. Kohtuuttoman korkea hinnoittelu edellyttää huomattavaa monopolivoimaa, sillä muutoin asiakkaat eivät suostuisi maksamaan ylihintaa vaan vaihtaisivat toimittajaa. Kohtuuton hinnoittelu voidaan osoittaa esimerkiksi vertaamalla hyödykkeestä perittävää hintaa sen tuottamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin, vastaaviin kilpailluilla markkinoilla tarjottavien hyödykkeiden hintoihin tai vertaamalla määräävässä asemassa olevan yrityksen kannattavuutta muiden yritysten kannattavuuteen.

Tapauksessa United Brands (27/76) Euroopan yhteisöjen tuomioistuin kumosi komission päätöksen siltä osin kun komissio oli katsonut United Brandsin käyttäneen vääriin määräävää markkina-asemaansa perimällä kohtuuttoman korkeita hintoja Chiquita-banaaneista Saksassa, Tanskassa ja Benelux-maissa. Yhteisöjen tuomioistuin piti komission analysointia ja tosiseikkojen arviointia puutteellisena ja katsoi, että hinnoittelun kohtuuttomuutta arvioitaessa tarvitaan hintavertailun lisäksi myös yksityiskohtaista kustannusrakenteiden analyysia.

Kilpailuneuvoston Helsingin Energiaa koskevan päätöksen (dnro 151/690/1999) mukaan Kilpailuviraston asiassa esittämillä seikoilla ei tullut riittävästi selvitetyksi, että kyseessä olisi ollut kilpailunrajoituslaissa tarkoitettu kohtuuton hinnoittelu. Kilpailuneuvosto totesi päätöksessään, ettei kilpailuviranomaisten ensisijaisena tehtävänä ole kohtuuttomaan hinnoitteluun puuttuminen, vaan kilpailun edellytysten turvaaminen ensisijaisesti markkinoille pääsyn esteitä poistamalla ja turvaamalla siten markkinamekanismin toimivuus ja markkinoiden itseohjautuvuus. Kilpailuneuvosto totesi edelleen, että kilpailunrajoituslaissa tarkoitetun kohtuuttoman korkean hinnoittelun tunnusmerkistöön kuuluu se, että yrityksen soveltamat hinnat selkeästi ylittävät hyväksyttävänä pidettävän rajan ja että myös muun näytön on tuettava johtopäätöstä hinnoittelun selkeästä kohtuuttomuudesta.

Kilpailuneuvosto katsoi kuitenkin Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry:tä koskevassa asiassa (dnro 96/690/2000) kohtuuttomiksi yhdistyksen Oy Hetnytt Ab:lta perimät tekijänoikeuskorvaukset, jotka hinnankorotusten jälkeen olivat taloudelliselta tasoltaan suhteettoman korkeita verrattuna Oy Hetnytt Ab:n liikevaihtoon, tosiasialliseen kuulijamäärään sekä musiikin käyttämisestä saatuun taloudelliseen hyötyyn. Kilpailuneuvoston päätöksen mukaan myös tekijänoikeusmaksun korotuksen suuruus ja ennalta arvaamattomuus kertoivat hinnoittelukäytännön kohtuuttomuudesta.

Hintasyrjintä

Hintasyrjinnällä tarkoitetaan asiakkaiden kohtelemista toisistaan poikkeavalla tavalla ilman kus-tannusperusteista tai kilpailuoikeudellisesti hyväksyttävää syytä. Syrjinnässä voi olla kysymys eri hinnan perimisestä samasta hyödykkeestä tai saman hinnan perimisestä eri hyödykkeestä. Hintasyrjintää tutkittaessa voidaan erottaa tapaukset, joissa hintasyrjintää harjoittava yritys on vertikaalisesti integroitunut ja jolla on siksi intressi kilpailijoiden syrjäyttämiseen alamarkkinoilla sekä tapaukset, joissa tällaista intressiä ei ole.

Alueellinen hintasyrjintä, jolla pyritään markkinoiden jakamiseen yhteismarkkina-alueen sisällä, on yhteismarkkinoiden kannalta erittäin haitallista.

Tapauksessa Irish Sugar (T-228/97) Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi yhtiön pyrkineen rajoittamaan jäsenvaltioiden välistä kauppaa suojatakseen korkeaa hintatasoa Irlannin markkinoilla. Irish Sugarin katsottiin kohdelleen omia asiakkaitaan eriarvoisesti myöntämällä muun muassa erityisiä rajaseutualennuksia Irlannin ja Pohjois-Irlannin väliselle rajaseudulle sijoittuneille vähittäiskauppiaille. Alennuksien tarkoituksena oli vähentää halvemman, vähittäismyyntiin tarkoitetun sokerin tuontia Pohjois-Irlannista Irlantiin. Lisäksi Irish Sugar myönsi vientialennuksia asiakkaille, jotka veivät sokeria Irlannin ulkopuolelle ja syrji siten asiakkaita, jotka toimittavat tuotteitaan vain Irlannin markkinoille.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vahvisti tapauksessa British Airways (T-219/99) komission päätöksen, jossa komissio katsoi British Airwaysin käyttäneen väärin määräävää markkina-asemaansa Yhdistyneen kuningaskunnan lentomatkoihin liittyvien matkatoimistopalvelujen markkinoilla tarjoamalla matkatoimistoille provisioita niiden myymistä British Airwaysin lentolipuista. Provisioiden suuruus määräytyi spesifioitujen myyntitavoitteiden perusteella. Tuomioistuimen mukaan tulospalkkiojärjestelmä vaikutti siten, että matkatoimistoja kannustettiin pitämään British Airwaysin lippujen myynti ennallaan tai lisäämään sitä, ja että tämä tapahtui kilpailevien lentoyhtiöiden lipunmyynnin kustannuksella.

Alennusjärjestelmät

Määräävässä markkina-asemassa oleva yritys on lähtökohtaisesti velvollinen toimittamaan asiakkailleen tuotteita yhtäläisillä ehdoilla. Yritys voi periä erilaisia hintoja vain objektiivisesti todettavista ja kilpailuoikeudellisesti hyväksyttävistä syistä. Hyväksyttävinä alennuksina voidaan pitää ostomääriin perustuvia määräalennuksia sekä alennuksia, jotka perustuvat myyjälle syntyviin kustannussäästöihin. Kuitenkin myös paljousalennukset saattavat olla määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, jos ne eivät perustu todellisiin kustannussäästöihin tai muihin selviin alennusperusteisiin ja jos alennuksia käytetään joitakin asiakkaita syrjivästi. Alennusten käytöllä ei saa pyrkiä keinotekoisesti vääristämään erisuuruisten asiakkaiden välistä kilpailua.

Määräävässä markkina-asemassa olevan elinkeinonharjoittajan alennuskäytännöt voivat olla kilpailun toimivuuden kannalta erityisen haitallisia, jos niillä on kilpailijoita poissulkevia kuten asiakkaita sitovia vaikutuksia. Sitovia vaikutuksia ilmenee usein sellaisissa menettelyissä, jotka antavat asiakkaille voimakkaita kannusteita ryhtyä liikesuhteeseen hyödykkeen tai palvelun toimittajan kanssa ja joilla luodaan keinotekoisesti ostouskollisuutta myyjään päin.

Yhteisöjen tuomioistuin katsoi tapauksessa Hoffman-La Roche (85/76) kielletyksi uskollisuusalennukset, joiden myöntäminen oli sidottu edellytykseen, että asianomainen sopimuskumppani kattaisi sovitun viiteajanjakson ajan tiettyjen vitamiinien koko tarpeensa tai joka tapauksessa suurimman osan siitä Hoffmann-La Rochen toimituksilla. Tuomioistuimen mukaan sitä, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys sitoo ostajia - vaikka näiden pyynnöstäkin - niin, että ne sitoutuvat hankkimaan tai lupaavat hankkivansa kyseiseltä yritykseltä kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä, on pidettävä määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä riippumatta siitä, asetetaanko kyseinen velvoite sellaisenaan vai saako sen vastineena alennuksia.

Komissio on antanut kaksi Michelinin alennusjärjestelmiä koskevaa päätöstä. Yhteisöjen tuomioistuin (322/81) katsoi ensimmäisessä tapauksessa komission tavoin kielletyiksi jälleenmyyjille myönnetyt, niin kutsutut tavoitealennukset, joiden suuruus perustui aina kunkin jälleenmyyjän edellisen vuoden myyntilukuihin. Alennusprosentteja ja myyntitavoitteita ei vahvistettu kirjallisesti, vaan niistä keskusteltiin suullisesti aina vuoden alussa. Alennusjärjestelmä painosti jälleenmyyjiä pysymään uskollisina Michelinille erityisesti loppuvuodesta, sillä tavoitteiden saavuttamatta jääminen merkitsi alennusten menettämistä.

Toisessa Micheliniä koskevassa asiassa yhteisöjen ensimmäisen oikeusaste (T-203/01) piti komission tavoin kiellettynä Michelinin jälleenmyyjille suunnattua alennusjärjestelmää, jossa alennusten määrät perustuivat toteutuneisiin myyntimääriin, ja ne laskettiin vasta vuosi ensimmäisten hankintojen jälkeen. Alennusjärjestelmä aiheutti jälleenmyyjille epävarmuutta tulevien alennusten määristä ja sitoi jälleenmyyjät hankkimaan myytävät tuotteensa Micheliniltä.

Hyödykkeen toimituskielto

Elinkeinonharjoittajat saavat tavallisesti vapaasti valita sopimuskumppaninsa sopimusvapauden perusteella. Käytännössä tämä tarkoittaa myös mahdollisuutta olla ryhtymättä liikesuhteeseen joidenkin toimijoiden kanssa. Määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kohdalla hyödykkeiden toimittamisesta kieltäytyminen saattaa kuitenkin saada määräävän markkina-aseman väärinkäytön luonteen.

Kielletyn liikesuhteesta pidättäytymisen tunnusmerkistö voi täyttyä, jos määräävässä asemassa oleva yritys lopettaa toimitukset asiakkaalle tai jos se kieltäytyy sopimuksesta jonkun kanssa. Liikesuhteesta kieltäytyminen voi ilmetä joko suorana kieltäytymisenä tai myös epäsuorasti, jos sopimuksen syntymiselle asetetaan hinnoittelun tai muiden ehtojen osalta sellaisia vaatimuksia, joista tiedetään, ettei vastapuoli voi niihin suostua.

Toimitusten lopettamista vanhalle asiakkaalle pidetään helpommin väärinkäyttönä kuin kieltäytymistä liikesuhteesta uuden asiakkaan kanssa. Myös oikeus kieltäytyä liikesuhteesta uuden asiakkaan kanssa on kuitenkin yleensä suppea, jos yritys myy samaa hyödykettä muille vastaavassa asemassa oleville toimijoille.

Esimerkiksi Commercial Solvents -niminen lääkeyhtiö kieltäytyi toimittamasta tuberkuloosin hoidossa käytetyn lääkkeen välttämättömänä ainesosana tarvittavaa aminobutanolia Zoja -nimiselle italialaiselle lääkevalmistajalle. Commercial Solvents oli määräävässä markkina-asemassa aminobutanolin tuottajana, ja sillä oli oma tytäryritys, ICI, joka kilpaili samoilla alamarkkinoilla kuin Zoja. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin katsoi (case 6/73 ja 7/73), että Commercial Solventsin käyttäytymisen haitallisuus kilpailun kannalta oli erityisen selvää siitä syystä, että se olisi eliminoinut ainoan vakavasti otettavan kilpailijan, jonka tämän tytäryhtiö ICI olisi kohdannut alamarkkinoilla. Oikeuskäytännössä on tuomioistuimen päätöksen jälkeen katsottu, että määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kieltäytyminen toimittamasta hyödykkeitä alemmilla markkinoilla operoivalle kilpailijalle, on määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, mikäli toiminnan vaikutuksena olisi kilpailun eliminoituminen näillä markkinoilla.

Perustaltaan sama kysymyksenasettelu on usein noussut hieman toisessa muodossa esiin myös nk. avainaseman tai ns. välttämättömien toimintaedellytysten tapauksissa (essential facility). Tällaisia ovat esimerkiksi satamat, lentokentät, sähkö- ja televerkot, joille on ominaista se, että markkinoita hallitseva yritys voi estää kilpailun kieltäytymällä tarjoamasta kilpailijoille sellaista resurssia, jota on erittäin vaikeaa tai epätaloudellista tuottaa uudelleen ja joka on välttämätön tietyn tuotteen tai palvelun tuottamiseksi. Viranomaiset ovat tällaisissa tapauksissa pitäneet perusteltuna pakottaa määräävässä markkina-asemassa olevat yritykset tarjoamaan kilpailijoille avainhyödykkeeksi luokiteltavaa pullonkaularesurssia.

Edellä esitetyn suuntaisia vaatimuksia on esitetty myös monilla muilla aloilla. Esimerkiksi tunnetussa Oscar Bronner tapauksessa (case c-7/97) päivittäin ilmestyvän sanomalehden julkaisijana toiminut Oscar Bronner vaati pääsyä kilpailijana toimivan ja huomattavasti suuremman Mediaprint -yhtiön kotijakelujärjestelmään. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin katsoi kuitenkin, ettei tällainen kotijakelujärjestelmä ollut avainhyödyke samassa mielessä kuin esimerkiksi satama. Tuomioistuin katsoi, että oli olemassa muitakin ja itse asiassa Oscar Bronnerin jo hyödyntämiä tapoja saada tuotteensa jaeltua. Tuomioistuin katsoi myös, ettei Oscar Bronner ollut onnistunut osoittamaan, että kilpailevan jakelujärjestelmän rakentaminen olisi mahdotonta tai epätaloudellista. Näin ollen tuomioistuin katsoi, ettei Mediaprintin toiminta olisi johtanut kilpailun eliminoitumiseen.

Commercial Solvents ja Oscar Bronner -tapausten valossa on olennaista se, millaisia vaikutuksia määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen käyttäytymisellä on kilpailulle - ei yksittäiselle kilpailijalle tai kilpailijoille. Joissakin tapauksissa saattaa olla perusteltua velvoittaa määräävässä markkina-asemassa oleva yritys toimittamaan kilpailijoilleen selkeästi avainasemaksi katsottavaa hyödykettä, jos kilpailu uhkaa eliminoitua ilman tätä toimenpidettä. Toisaalta joissakin tapauksissa myös määräävässä markkina-asemassa olevalla yrityksellä voi olla liikesuhteista pidättäytymiseen objektiivisesti perusteltavissa oleva ja muutoinkin kilpailuoikeudellisesti hyväksyttävä syy. Hyväksyttäviksi syiksi on oikeuskäytännössä katsottu esimerkiksi asiakkaan maksukyvyttömyys ja kapasiteettiongelmat.

Sitominen

Sitominen tarkoittaa sitä, että toimittaja asettaa tietyn hyödykkeen myynnin ehdoksi sen, että ostaja hankkii toimittajalta tai sen nimeämältä myyjältä myös toisen, erillisen hyödykkeen. Ensimmäistä hyödykettä kutsutaan sitovaksi hyödykkeeksi ja toista sidotuksi hyödykkeeksi. Jos sitominen ei ole hyödykkeen ominaisuuksien tai kaupallisen käyttötarkoituksen vuoksi objektiivisesti perusteltua, kyse voi olla määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Jos ostajat hankkivat hyödykkeet normaalisti eri markkinoilta, hyödykkeet ovat ostajan näkökulmasta erillisiä. Sen sijaan esimerkiksi kenkien ja kengän nauhojen tai uuden auton ja auton renkaiden ostaminen yhdessä on tavanomainen vallitseva ja hyväksytty käytäntö, jota puoltavat myös tekniset tarkoituksenmukaisuussyyt, eikä kyse siten ole sitomisesta.

Sidonta voidaan saavuttaa monella eri tavalla. Ilmeisin tapa on sopimuslauseke, jossa toimittaja vaatii ostajaa hankkimaan myös sidotun hyödykkeen ehtona sitovan hyödykkeen toimittamiselle. Sidonta voidaan saavuttaa kuitenkin myös muilla tavoilla. Esimerkiksi toimittaja voi kieltäytyä toimittamasta sitovaa hyödykettä ilman sidottua hyödykettä. Edelleen esimerkiksi vaatimuksella käyttää toimittajan komponentteja takuun säilymisen ehtona voi olla sidontaluonne. Myös erilaisilla hinnoittelukäytännöillä voi olla sitova vaikutus: hinnat ja alennukset voidaan määritellä siten, ettei ostajalle tosiasiallisesti jää muuta järkevää vaihtoehtoa kuin hankkia molemmat tai kaikki tarvitsemansa hyödykkeet toimittajalta.

Sitomisesta kilpailulle aiheutuva suurin kielteinen vaikutus on se, että se voi johtaa sidotun hyödykkeen markkinoiden sulkemiseen kilpailijoilta. Toisinaan sitomiselle voi kuitenkin olla myös objektiivisesti hyväksyttäviä perusteita. Esimerkiksi jokin tekninen laitteisto saattaa toimia parhaalla mahdollisella tavalla vain, jos siinä käytetään joitakin tähän käyttötarkoitukseen optimoituja osia. Edelleen joissakin tapauksissa kahden erillisen hyödykkeen sitomisella toisiinsa voidaan saavuttaa mittakaavaetuja ja sitä kautta kustannussäästöjä. Pääsääntöisesti sitomisesta on kuitenkin kilpailun kannalta enemmän haittaa kuin hyötyä.

Klassinen esimerkki sidonnasta on tapaus Hilti. Hilti on työkaluvalmistaja, joka oli vaatinut, että sen patentoituja naulaimia ostavat asiakkaat hankkivat myös naulansa yksinomaan Hiltiltä. Euroopan komissio piti tätä määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä ja määräsi Hiltille 6 miljoonan euron sakon. Valituksessaan Hilti katsoi komission olleen väärässä näkemyksessään, jonka mukaan naulaimet ja naulat muodostavat toisistaan erilliset markkinat yhden jakamattoman kokonaisuuden sijasta. Ensimmäisen asteen tuomioistuin katsoi kuitenkin (case T-30/89), että markkinat olivat erilliset ja että riippumattomien kulutushyödykkeiden tuottajien tulisi normaalitapauksessa voida valmistaa hyödykkeitä myös muiden valmistamiin laitteistoihin. Tuomioistuin piti komission tavoin myös Hiltin tuoteturvallisuuteen liittyviä perusteluja keinotekoisina.

Toinen tunnettu esimerkki sidonnasta sisältyy monitahoiseen tapaukseen Tetra Pak II (case C-333/94). Tetra Pak oli vaatinut asiakkaita, joille se toimitti nestepakkausten valmistamiseen soveltuvia koneita, hankkimaan myös nestepakkausten valmistamisessa välttämättömän kartongin itseltään. Tetra Pak väitti toimittavansa asiakkailleen nestemäisten ja puolinestemäisten ravintotuotteiden integroituja jakelujärjestelmiä ja kiisti näin ollen komission syytökset sidonnasta. Kuten Hiltinkin tapauksessa, komissio katsoi, ettei ole tavanomaista sitoa kyseessä olevia tuotteita toisiinsa eikä sille ole myöskään teknologisia syitä. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin vahvisti komission kannan markkinoiden erillisyydestä ja Tetra Pakin syyllistymisestä mainitun sidonnan ohella myös muun muassa saalistushinnoitteluun tavoitteenaan kilpailun eliminoiminen. Huomionarvoista tuomioistuimen päätöksessä on toteamus siitä, että vaikka tuotteiden välillä olisikin luonnollinen yhteys tai ne esiintyisivät kaupallisessa käytössä yhdessä, näiden tuotteiden toisiinsa sidottu myyminen voi silti tilanneyhteydestä riippuen merkitä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä.

Yksinmyynti- tai yksinostosopimukset

Yritykset voivat laatia keskenään erilaisia poissulkevia sopimusjärjestelyjä, jotka voivat saada tapauskohtaisesti hieman toisistaan poikkeavia muotoja. Esimerkiksi yksinmyyntisopimuksella tarkoitetaan järjestelyä, jossa tuotteen valmistaja myöntää tietylle jälleenmyyjälle yksinoikeuden tuotteen myymiseen tietyllä alueella. Yksinostosopimuksessa tuotteen ostaja puolestaan sitoutuu ostamaan määrättyä hyödykettä vain tietyltä myyjältä.

Yhdistävänä perusajatuksena on luoda joko velvoite tai kannustinjärjestely, jonka perusteella ostaja tekee kaikki hankintansa tietyillä markkinoilla vain yhdeltä toimittajalta. Tällaisella järjestelyllä on määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kohdalla usein kilpailua haittaavia vaikutuksia erityisesti tuotemerkin sisäisen kilpailun osalta mutta myös muutoin. Määräävässä markkina-asemassa olevat yritykset voivat pääsääntöisesti solmia poissulkevia sopimuksia vain erityisestä syystä, jolla ne pystyvät objektiivisesti perustelemaan tällaisen järjestelyn tarkoituksenmukaisuuden.

Määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen poissulkevat sopimukset eivät ole automaattisesti ja kaikissa tapauksissa kiellettyjä, mutta on usein varsin todennäköistä, että niillä on määräävän markkina-aseman väärinkäytön luonne riippuen siitä tilanneyhteydestä, jossa niitä sovelletaan.

[1] Määräävä markkina-asema voi tietyissä tilanteissa olla yhteisesti useammalla kuin yhdellä elinkeinonharjoittajalla ilman, että yksikään kyseisistä yrityksistä yksinään olisi määräävässä asemassa. EY:n tuomioistuin on todennut EY:n perustamissopimuksen 82 artiklan kiellon soveltuvan myös tilanteisiin, joissa useampi kuin yksi yritys on (yhteisessä) määräävässä markkina-asemassa ilman, että yksikään kyseisistä yrityksistä yksinään olisi määräävässä asemassa (Irish Sugar T-228/97, Cewal C-395/96 P ja C-396/96 P). Yhteisen määräävän aseman olemassaolo edellyttää, että yritysten välillä on sellaisia taloudellisia yhteyksiä, joiden johdosta ne voivat omaksua saman markkinakäyttäytymisen ja toimia määräävässä asemassa suhteessa muihin yrityksiin.