Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö

Mitä määräävällä markkina-asemalla tarkoitetaan?

Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on kiellettyä sekä kilpailulain 7 § että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 102 artiklan perusteella. Mainitut säännökset ovat sisällöltään yhdenmukaisia, ja niitä tulkitaan yhdenmukaisella tavalla, joten elinkeinonharjoittajien kannalta ei käytännössä ole merkitystä sillä, kumpaa säännöstä sovelletaan.

Määräävä markkina-asema katsotaan kilpailulain 4 §:n perusteella olevan yhdellä tai useammalla [1] elinkeinonharjoittajalla taikka elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä, jolla koko maassa tai tietyllä alueella on yksinoikeus tai muu sellainen määräävä asema tietyillä hyödykemarkkinoilla, että se tai ne voivat merkittävästi ohjata hyödykkeen hintatasoa tai toimitusehtoja taikka vastaavalla muulla tavalla vaikuttaa kilpailuolosuhteisiin tietyllä tuotanto- tai jakeluportaalla.

Määräävä markkina-asema ilmenee mahdollisuutena estää tehokas kilpailu markkinoilla ja toimia markkinoilla merkittävässä määrin kilpailijoista, asiakkaista ja tavarantoimittajista riippumattomalla tavalla. Määräävässä asemassa oleva yritys ei kohtaa riittävän voimakasta kilpailupainetta ja määräävään markkina-asemaan liittyykin yrityksen huomattava markkinavoima. Markkinavoima voidaan määritellä yrityksen mahdollisuudeksi kannattavasti ylläpitää kilpailullisia hintoja korkeampia hintoja tai kannattavasti rajoittaa tuotantoa tai laatua alle kilpailullisen tason. Määräävässä asemassa oleva elinkeinonharjoittaja voikin näin ollen käyttää markkinavoimaansa hyväksi ilman, että se välittömästi ja merkittävästi menettää markkinaosuuttaan kilpailijoille. Määräävässä asemassa oleva yritys voi haitata kilpailuprosessia myös muilla tavoin, kuten esimerkiksi luomalla markkinoille pääsyn esteitä tai hidastamalla innovointia.

[1] Määräävä markkina-asema voi tietyissä tilanteissa olla yhteisesti useammalla kuin yhdellä elinkeinonharjoittajalla ilman, että yksikään kyseisistä yrityksistä yksinään olisi määräävässä asemassa. Yhteisen määräävän aseman olemassaolo edellyttää, että yritysten välillä on sellaisia taloudellisia yhteyksiä, joiden johdosta ne voivat omaksua saman markkinakäyttäytymisen ja toimia määräävässä asemassa suhteessa muihin yrityksiin. Ks. Asia C-497/99 P, Irish Sugar v. komissio, (Kok. 2001, s. I-5333) sekä Yhdistetyt asiat C-395/96 P and C-396/96 P, CMB, CMBT and Dafra-Lines v. Komissio, (Kok. 2000 s. I-1365).

Mitä määräävä markkina-asema todetaan?

Relevantit markkinat

Yrityksen kohtaaman kilpailupaineen analysointi tapahtuu tietyn kehikon sisällä. Tätä tarkoitusta varten määritellään relevantit eli tapauksen kannalta merkitykselliset hyödykemarkkinat ja maantieteelliset markkinat. Relevanttien markkinoiden määrittelemiseksi tutkitaan, mitkä hyödykkeet kilpailevat tai voivat kilpailla tarkastelun kohteena olevien hyödykkeiden kanssa ja siten rajoittaa markkinavoiman käyttöä.

Relevantteja markkinoita määriteltäessä otetaan huomioon sekä kysynnän että tarjonnan korvattavuus. Kysynnän korvattavuus on välittömin ja tehokkain tekijä, joka rajoittaa yritysten riippumatonta käyttäytymistä markkinoilla. Yritys ei voi merkittävästi vaikuttaa hintoihin ja toimitusehtoihin, jos kauppakumppanit voivat siirtyä helposti käyttämään korvaavia hyödykkeitä tai hankkia hyödykkeitä muualla sijaitsevilta tavarantoimittajilta.

Korvattavuutta arvioitaessa selvitetään, mitä hyödykkeitä ostajat pitävät tarkastelun kohteena olevia hyödykkeitä korvaavina ja miltä eri maantieteellisiltä alueilta ostaja voi tehdä korvaavia hankintoja. Käytännössä kysynnän korvattavuutta arvioitaessa selvitetään hypoteettisen testin avulla, johtaisiko tietyn tuotteen 5-10 % hinnankorotus korvaaviin tuotteisiin siirtymiseen siinä määrin, että hinnankorotus muuttuu kannattamattomaksi [2]. Kysynnän korvattavuuden todennäköisyyteen voivat vaikuttaa muun muassa hyödykkeiden vaihtamiseen liittyvät tekniset esteet, vaihtamisesta aiheutuvat kustannukset ja vaihtamiseen kuluva aika.

Tarjonnan korvattavuus otetaan markkinamäärittelyssä huomioon, jos sen vaikutukset ovat yhtä välittömiä kuin kysynnän korvattavuuden. Korvattavuutta arvioitaessa selvitetään, voivatko muut toimittajat suhteellisen vaivattomasti ja nopeasti ilman merkittäviä lisäkustannuksia tai riskiä lisätä valmistustaan tai muuttaa tuotantoaan taikka jakeluteitään niin, että ne voivat valmistaa kilpailevia hyödykkeitä ja saattaa näitä tarjolle markkinoille.

Esimerkiksi eri paperilaadut eivät yleensä kysynnän näkökulmasta korvaa toisiaan. Jos paperitehtaat voivat kuitenkin suhteellisen nopeasti ja ilman huomattavia lisäkustannuksia sopeuttaa tuotantoaan eri paperilaatujen valmistamiseksi, tarjonnan korvattavuus saattaa viitata laajempaan markkinamäärittelyyn.

[2] Testi tunnetaan nimillä "Hypothetical monopolist test" ja "SSNIP test" (Small but Significant, Non-transitory Increase in Price).

Määräävän aseman olemassaolo

Kun relevantit markkinat on määritelty, voidaan arvioida yrityksen markkinavoimaa näillä markkinoilla. Usein arvioinnin lähtökohdaksi otetaan yrityksen markkinaosuus. Markkinaosuus ei kuitenkaan ole yksinomainen tai ratkaiseva tekijä määräävän markkina-aseman toteamisessa, eikä määräävän markkina-aseman syntymiselle voida asettaa tiettyä markkinaosuusrajaa. Tietyillä relevanteilla markkinoilla ilmenevän markkinavoiman ja mahdollisen määräävän markkina-aseman arviointi perustuukin useiden eri tekijöiden tarkasteluun.

Yritysten välisten markkinaosuuksien eroista voidaan tosin tehdä päätelmiä siitä, kuinka keskittyneet markkinat ovat: Mitä suurempi on kahden suurimman yrityksen välinen markkinaosuuksien ero ja mitä hajautuneemmat ovat muiden kilpailijoiden markkinaosuudet, sitä suurempi on todennäköisyys, että korkean markkinaosuuden haltijalla on merkittävää markkinavoimaa.

Markkinaosuuksien merkitystä voivat kuitenkin vähentää muun muassa markkinaosuuksien alenemiskehitys, asiakaskunnan neuvotteluvoima, harvoin tehtävistä suurista kertaostoksista aiheutuvat markkinaosuuksien heilahtelut, kysynnän ja tarjonnan korvattavuus, nopea teknologian kehitys ja tärkeimpien kilpailijoiden kilpailuedut.

Yrityksellä voi käytännössä olla paljon markkinavoimaa, vaikka sen markkinaosuus olisi pienikin. Yrityksen markkinavoimaa voivat vahvistaa ja sen riippumatonta asemaa tukea muun muassa yrityksen taloudellinen ja rahoituksellinen vahvuus, käytettävissä oleva vapaa kapasiteetti, vertikaalinen integroituminen, tuotevalikoiman laajuus ja muut synergiaedut.

Esimerkiksi alhaisena velkaantumisasteena ilmenevä taloudellinen ja rahoituksellinen vahvuus voi antaa yritykselle kilpailijoita paremmat mahdollisuudet erilaisten kilpailukeinojen kuten investointien tai hinnoittelun käyttöön. Huomattavasti vapaata kapasiteettia omaava yritys voi puolestaan reagoida esimerkiksi alalle tuloon nopeasti lisäämällä tuotantoa ja tuomalla markkinoille niin paljon hyödykkeitä, ettei uuden yrityksen alalle tulo enää ole kannattavaa hintojen laskun vuoksi.

Yrityksen markkinavoimaa rajoittavat tekijät

Markkinavoimaa arvioitaessa otetaan huomioon myös missä määrin yrityksen olemassa olevat ja potentiaaliset kilpailijat, sekä asiakkaat ja tavarantoimittajat voivat rajoittaa sen markkinavoiman käyttöä. Korkeankaan markkinaosuuden omaava yritys ei voi hinnoitella yli kilpailullisen tason, mikäli on todennäköistä, että asiakkaat riittävän nopeasti ja riittävän suuressa määrin siirtyvät käyttämään kilpailevien yritysten halvempia tuotteita. Jopa pelkkä uhka siitä, että kilpaileva yritys laajentaa toimintaansa tai että potentiaalinen kilpailija tulee markkinoille, voi rajoittaa yrityksen markkinavoiman käyttöä.

Toiminnan laajentamista tai alalle tuloa voidaan pitää todennäköisenä, mikäli se on riittävän kannattavaa. Tässä yhteydessä arvioitaviksi tulevat seikat, kuten laajentumisen ja markkinoille pääsyn esteet, väitetyssä määräävässä asemassa olevan yrityksen ja muiden kilpailijoiden todennäköiset reaktiot ja epäonnistumisen riskit ja kustannukset. Tyypillisiä alalle tulon esteitä ovat esimerkiksi huomattavat mittakaavaedut tai pääomavaatimukset, erilaiset immateriaalioikeudet, voimakkaasti differoidut tuotteet ja rajoitteet jakelukanaviin pääsylle.

Neuvotteluvoiman arvioinnissa on kyse siitä, onko asiakkailla tai tavarantoimittajilla niin vahva asema suhteessa mahdollisesti määräävässä markkina-asemassa olevaan yritykseen, että ne voivat rajoittaa sen kilpailua estävää käyttäytymistä vaikuttamalla kauppasuhteissa käytettäviin ehtoihin. Tämä edellyttää, että asiakkailla tai tavarantoimittajilla on mahdollisuus valita, kenen kanssa ne asioivat. On kuitenkin huomattava, että neuvotteluvoiman ei katsota aiheuttavan riittävää kilpailupainetta tilanteissa, joissa se hyödyttää ainoastaan sen käyttäjää ilman, että sen hyödyt ulottuisivat myös muille markkinatoimijoille ja lopulta kuluttajille.

Määräävän markkina-aseman väärinkäytön muotoja

Määräävää markkina-asemaa tai sen saavuttamista ei ole kielletty laissa. Vain määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on kiellettyä. Määräävässä markkina-asemassa olevalle yritykselle asetetaan näin tiettyjä erityisvelvoitteita liikekumppaneitaan ja kilpailijoitaan kohtaan. Mahdollisia määräävän markkina-aseman väärinkäytön muotoja on lukuisia, ja näkökulmasta riippuen niitä voidaan luokitella eri tavoin.

Väärinkäyttöä voi kilpailulain 7 §:n mukaan olla erityisesti:

  1. kohtuuttomien osto- tai myyntihintojen taikka muiden kohtuuttomien kauppaehtojen suora tai välillinen määrääminen;
  2. tuotannon, markkinoiden tai teknisen kehityksen rajoittaminen kuluttajien vahingoksi;
  3. erilaisten ehtojen soveltaminen eri kauppakumppanien samankaltaisiin suorituksiin kauppakumppaneita epäedulliseen kilpailuasetelmaan asettavalla tavalla; tai
  4. sen asettaminen sopimuksen syntymisen edellytykseksi, että sopimuspuoli hyväksyy lisäsuoritukset, joilla niiden luonteen vuoksi tai kauppatavan mukaan ei ole yhteyttä sopimuksen kohteeseen.

Laissa lueteltujen väärinkäyttömuotojen esimerkkiluettelo ei ole kuitenkaan tyhjentävä. Eri väärinkäytön muodot esiintyvät lisäksi usein osin päällekkäisinä: väärinkäyttö voi esimerkiksi olla sekä hintaruuvin soveltamista, liikesuhteesta kieltäytymistä että syrjintää.

Keskeistä ei kuitenkaan ole se, mitä 7 §:n esimerkkilistan kohtaa voidaan katsoa rikotun, vaan se, mitä vaikutuksia toimivalle kilpailulle määräävässä asemassa olevan yrityksen menettelyllä on ollut. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on lisäksi asiassa Michelin tekemässään päätöksessä todennut, että määräävässä markkina-asemassa olevalla yrityksellä on erityinen vastuu varmistua siitä, ettei sen menettely vaaranna aitoa ja vääristymätöntä kilpailua markkinoilla [3].

[3] Asia 322/81, Michelin I, (Kok. 1983, s. 3461, kohta 57).

Hinnoitteluun liittyvä määräävän markkina-aseman väärinkäyttö

Muut määräävän markkina-aseman väärinkäytön muodot

Saalistushinnoittelu

Saalistushinnoittelulla tarkoitetaan tilannetta, jossa määräävässä asemassa oleva yritys tarkoituksella altistaa itsensä tappioille tai luopuu voitosta lyhyellä aikavälillä olemassa olevien tai potentiaalisten kilpailijoiden sulkemiseksi pois markkinoilta. Arvioitaessa sitä, onko määräävässä asemassa olevalle yritykselle tappiota, jotka olisi voitu välttää, lähtökohdaksi voidaan ottaa keskimääräiset vältettävissä olevat kustannukset. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi nimittäin tapauksessa AKZO, ettei määräävässä asemassa olevalle yritykselle ole mitään etua sellaisten hintojen käyttämisestä, koska jokainen myyntitapahtuma tuottaa sille menetyksen, paitsi jos sen tarkoituksena on syrjäyttää kilpailijansa voidakseen sitten nostaa hintojaan [4].

Yhteisöjen tuomioistuin ei ole vaatinut saalistushinnoittelutapauksissa sen osoittamista, että yritys pystyy myöhemmin ansaitsemaan saalistuksesta aiheutuneet kulunsa takaisin korottamalla hintoja uudelleen.

Tetra Pak valitti asiassaan ensimmäisen asteen tuomioistuimen päätöksestä muun muassa sillä perusteella, ettei asiassa oltu kiinnitetty huomiota sen mahdollisuuteen saada saalistamisen kustannuksia takaisin. Tuomioistuin kuitenkin hylkäsi väitteen todeten, että tapaukseen liittyvissä olosuhteissa yrityksen käyttämän hinnoittelun tarkoituksena voitiin pitää kilpailijoiden syrjäyttämistä ilman, että lisänäyttöä yrityksen mahdollisuudesta saada tappionsa takaisin esitettiin [5]. Kyseinen näkemys on vahvistettu myös tuoreemmassa tapauksessa Wanadoo, jossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, ettei tappioiden takaisin saamista koskevan mahdollisuuden osoittamista voida pitää välttämättömänä ennakkoedellytyksenä sen toteamiselle, että kyseessä on saalistushinnoittelu [6].


Komissio katsoi tapauksessa Deutsche Post AG (COMP/35.141) yhtiön syyllistyneen saalistushinnoitteluun pakettipalvelujen markkinoilla. Komission mukaan Deutsche Post AG tuki monopolitoiminnasta saamillaan tuloilla toimintaansa pakettipalvelujen markkinoilla ja pystyi siten tarjoamaan pakettipalvelujaan alle niistä syntyvien lisäkustannusten.

Kuluttajille voi aiheutua kustannukset alittavasta hinnoittelusta haittaa, mikäli hinnoittelua ylläpidetään melko pitkällä aikavälillä ja siten mahdollistetaan yhtä tehokkaan kilpailijan poissulkeminen markkinoilta tai mikäli menettelyn voidaan katsoa vähentävän kilpailijoiden kilpailuun ryhtymisen todennäköisyyttä.

[4] Asia 62/86, Akzo Chemie v. komissio, (kok. 1991, s. I-3359, kohta 71).

[5] Asia C-333/94, Tetra Pak International SA v. komissio (Kok. 1996, s. I-5951).

[6] Asia C-202/07 P, France Télécom SA v. komissio, (Kok. 2009, s. I-2369).

Hintaruuvi

Hintaruuvilla tarkoitetaan sitä, että vertikaalisesti integroitunut, useammalla tuotantoportaalla toimiva yritys merkittävän ajan heikentää kilpailijansa asemaa lopputuotteen markkinoilla perimällä tältä ylihintaa väli- tai liitännäisestä hyödykkeestä. Yritys heikentää hintaruuvia käyttämällä kilpailijoiden asemaa tai estää niiden markkinoille tulon omaa liiketoimintayksikköänsä suosimalla. Osoituksena hintaruuvista pidetään yrityksen tukkuhinnan ja vähittäishinnan väliin jäävää marginaalia silloin, kun se on niin pieni, ettei yhtä tehokas kilpailija voi saavuttaa tavanomaisena pidettyä voittoa markkinoilla. Hintaruuvitapauksissa on huomattava, että kyseisen kaltaisen hinnoittelun kohtuuttomuus on sidoksissa itse hintaruuvin olemassaoloon eikä kyseisen hinnaneron täsmälliseen suuruuteen. Näin ollen ei ole tarpeen osoittaa, että hinnat sinällään merkitsisivät väärinkäyttöä siksi, että ne ovat kohtuuttoman korkeita tai merkitsevät saalistushinnoittelua [7].

Komissio katsoi päätöksessään Napier Brown/British Sugar British Sugarin [8] käyttäneen väärin määräävää markkina-asemaansa sen yrittäessä ajaa Napier Brownia pois sokerin vähittäismarkkinoilta Yhdistyneessä kuningaskunnassa. British Sugar oli määräävässä markkina-asemassa sekä sokerin teollisuusmyynnissä että vähittäismarkkinoilla. Napier Brownin yrittäessä laajentaa toimintaansa sokerin tukkumyynnistä vähittäismarkkinoille British Sugar laski marginaalia teollisuus- ja vähittäismyynnissä olevan sokerin hintojen välillä niin alas, ettei sokerin pakkauksessa ja jakelussa British Sugarin kanssa yhtä tehokkaalla tavalla toimivalla Napier Brownilla ollut mahdollisuutta saada toiminnan jatkamisen kannalta riittävää katetta omasta myynnistään.

Hintaruuvilla on erityistä merkitystä verkostoaloilla, kuten esimerkiksi telemarkkinoilla, joilla kilpailevien yritysten markkinoille pääsy riippuu niiden mahdollisuudesta vuokrata luonnollisen monopolin kaltaista siirtoverkkoa.

Telealan hintaruuvia on arvioitu muun muassa Deutsche Telekom -tapauksessa [9]. Siinä Deutsche Telekomin katsottiin syyllistyneen määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön perimällä televerkkopalveluista tukkuhintaa, joka oli korkeampi kuin se vähittäishinta, jonka se veloitti omilta loppukäyttäjiltään. Kyseisessä tilanteessa edes yhtä tehokas kilpailija ei voi toimia voitollisesti, koska sille kertyy televerkkopalvelumaksujen lisäksi väistämättä myös muita kustannuksia, esimerkiksi markkinoinnista, laskutuksesta, perinnästä jne. Väärinkäyttöä ei poistanut edes se, että Deutsche Telekomin vähittäis- ja tukkuhinnat olivat säänneltyjä, koska sääntely ei estänyt sitä tekemästä itsenäisesti sellaisia hinnoittelupäätöksiä, jotka olisivat poistaneet hintaruuvin tai pienentäneet sitä.


Toinen esimerkki hintaruuvista on Euroopan komission käsittelemä tapaus Telefónica [10]. Tapauksessa Telefónicalla oli selkeä määräävä markkina-asema, sillä se oli ainoa espanjalainen teleoperaattori, jolla oli koko maan kattava puhelinverkko ja sen paikallisliityntäverkon kanssa rinnakkaisen verkon rakentaminen ei ollut muille toimijoille taloudellisesti kannattavaa. Telefónica oli rakentanut kyseistä paikallisliityntäverkkoa pitkäaikaisen yksinoikeuden suojissa, joten se oli pystynyt rahoittamaan investointejaan monopolihinnoittelulla. Telefónican vähittäishintojen ja alueellisen tason tukkuliittymän hinnan erotus ja vähittäishintojen sekä valtakunnallisen tason tukkuliittymän erotus ei riittänyt kattamaan Telefónican kaltaiselle tehokkaalle operaattorille laajakaistayhteyksien vähittäistarjonnasta aiheutuvia kustannuksia.


Kilpailuvirasto teki aikoinaan vastaavissa kotimaisia teleyhtiöitä, Elisa Communications Oyj:tä, Salon Seudun Puhelin Oy:tä ja Turun Puhelin Oy:tä koskevissa tapauksissa esitykset määräävän markkina-aseman väärinkäytön kieltämisestä ja seuraamusmaksun määräämisestä. Kilpailuneuvosto määräsi Elisa Communications Oyj:tä koskevassa asiassa (dnro 150/690/1999) yhtiön maksamaan 25 milj. markan seuraamusmaksun ja korkein hallinto-oikeus vahvisti Salon Seudun Puhelin Oy:tä ja Turun Puhelin Oy:tä koskevissa tapauksissa kilpailuneuvoston päätökset (dnro 14/690/2000 ja 15/690/2000) 1 milj. ja 3,5 milj. markan suuruisten seuraamusmaksujen määräämisestä yhtiöille.

[7] Ks. esim. tuomio asiassa C-52/09, Konkurrensverket v. TeliaSonera Sverige AB, (Kok. 2011, s. 0).

[8] Komission päätös IV/30.178, Napier Brown v. British Sugar, OJ [1988] L 284, 19.11.1988.

[9] Asia C-280/08 P, Deutsche Telekom v. komissio (Kok. 2008 s. II-477).

[10] COMP/38.784 – Wanadoo España v. Telefónica 4.7.2007. Vireillä Euroopan Unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T-336/07.

Kohtuuttoman korkea hinnoittelu

Määräävässä markkina-asemassa oleva yritys ei saa periä hyödykkeistään kohtuuttoman korkeita hintoja. Kynnys puuttua kohtuuttomaan hinnoitteluun on tosin yleisesti asetettu suhteellisen korkealle ja tapauksille luonteenomaista on usein ollut hinnoittelun vertailukohtana käytettyjen kustannusten tulkinnanvaraisuus. Lisäksi erityisesti kotimaisissa oikeustapauksissa on todettu, että kilpailuoikeuden tarkoituksena ei ole tietyn hintatason määrääminen eli hintasääntely. Yleensä kohtuuttomaan hinnoitteluun liittyy korkeat alalle pääsyn tai laajentumisen esteet, sillä muissa tapauksissa yrityksillä ei ole tavallisesti mahdollista pitää yllä kohtuuttoman korkeaa hintatasoa.

Kohtuuttoman hinnoittelun arviointi voidaan tehdä kaksivaiheisesti selvittämällä ensin yrityksen tulojen suhde kustannuksiin, ja jos tämä antaa syytä jatkoselvityksiin, voidaan väärinkäyttö todeta esimerkiksi arvioimalla hinnoittelua absoluuttisella tasolla, suhteessa saman relevantin markkinan kilpaileviin tuotteisiin tai käyttämällä mittatikkuna vertailukelpoisen toisen relevantin markkinan hinnoittelua. Hinnoittelun arvioiminen absoluuttisella tasolla voi tarkoittaa esimerkiksi määräävässä asemassa olevan yrityksen kannattavuuden vertaamista muiden yritysten kannattavuuteen. Lopullisessa arvioinnissa huomioidaan myös hinnoittelun suhde tuotteen taloudelliseen arvoon.

Tapauksessa United Brands unionin tuomioistuin kumosi komission päätöksen siltä osin kuin komissio oli katsonut United Brandsin käyttäneen väärin määräävää markkina-asemaansa perimällä kohtuuttoman korkeita hintoja Chiquita-banaaneista Saksassa, Tanskassa ja Benelux-maissa. Tuomioistuin piti komission analysointia ja tosiseikkojen arviointia puutteellisena ja katsoi, että hinnoittelun kohtuuttomuutta arvioitaessa tarvitaan hintavertailun lisäksi myös yksityiskohtaista kustannusrakenteiden analyysia. Tässä yhteydessä tuomioistuin olikin ensimmäistä kertaa viitannut edellä mainittuun hinnoittelun kohtuuttomuuden kaksivaiheiseen arviointitapaan [11].


Kilpailuneuvoston Helsingin Energiaa koskevan päätöksen (dnro 151/690/1999) mukaan Kilpailuviraston asiassa esittämillä seikoilla ei tullut riittävästi selvitetyksi, että kyseessä olisi ollut kilpailunrajoituslaissa tarkoitettu kohtuuton hinnoittelu. Kilpailuneuvosto totesi päätöksessään, ettei kilpailuviranomaisten ensisijaisena tehtävänä ole kohtuuttomaan hinnoitteluun puuttuminen, vaan kilpailun edellytysten turvaaminen ensisijaisesti markkinoille pääsyn esteitä poistamalla ja turvaamalla siten markkinamekanismin toimivuus ja markkinoiden itseohjautuvuus. Kilpailuneuvosto totesi edelleen, että kilpailulaissa tarkoitetun kohtuuttoman korkean hinnoittelun tunnusmerkistöön kuuluu se, että yrityksen soveltamat hinnat selkeästi ylittävät hyväksyttävänä pidettävän rajan.

[11] Asia United Brands, (Kok. 1978, s. 207).

Hintasyrjintä

Hintasyrjinnällä määräävän markkina-aseman väärinkäyttötapana tarkoitetaan asiakkaiden kohtelemista toisistaan poikkeavalla tavalla ilman kustannusperusteista tai kilpailuoikeudellisesti hyväksyttävää syytä. Syrjinnässä voi olla kysymys eri hinnan perimisestä samasta hyödykkeestä tai saman hinnan perimisestä eri hyödykkeestä. Hintasyrjintää tutkittaessa voidaan erottaa tapaukset, joissa hintasyrjintää harjoittava yritys on vertikaalisesti integroitunut ja jolla on siksi intressi kilpailijoiden syrjäyttämiseen alamarkkinoilla sekä tapaukset, joissa tällaista intressiä ei ole.

Tapauksessa Irish Sugar [12] Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi yhtiön pyrkineen rajoittamaan jäsenvaltioiden välistä kauppaa suojatakseen korkeaa hintatasoa Irlannin markkinoilla. Irish Sugarin katsottiin kohdelleen omia asiakkaitaan eriarvoisesti myöntämällä muun muassa erityisiä rajaseutualennuksia Irlannin ja Pohjois-Irlannin väliselle rajaseudulle sijoittuneille vähittäiskauppiaille. Alennuksien tarkoituksena oli vähentää halvemman, vähittäismyyntiin tarkoitetun sokerin tuontia Pohjois-Irlannista Irlantiin. Lisäksi Irish Sugar myönsi vientialennuksia asiakkaille, jotka veivät sokeria Irlannin ulkopuolelle ja syrji siten asiakkaita, jotka toimittavat tuotteitaan vain Irlannin markkinoille.

[12] Asia C-497/99 P, Irish Sugar v. komissio,(Kok. 2001, s. I-5333).

Alennusjärjestelmät

Määräävässä markkina-asemassa oleva yritys on voi tietyissä tilanteissa joutua toimittamaan asiakkailleen tuotteita yhtäläisillä ehdoilla. Yritys voi kuitenkin periä erilaisia hintoja objektiivisesti todettavista ja kilpailuoikeudellisesti hyväksyttävistä syistä. Hyväksyttävinä alennuksina voidaan pitää ostomääriin perustuvia määräalennuksia sekä alennuksia, jotka perustuvat myyjälle syntyviin kustannussäästöihin. Kuitenkin myös paljousalennukset saattavat olla määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, jos ne eivät perustu todellisiin kustannussäästöihin tai muihin selviin alennusperusteisiin ja jos alennuksia käytetään joitakin asiakkaita syrjivästi. Alennusten käytöllä ei saa pyrkiä keinotekoisesti vääristämään erisuuruisten asiakkaiden välistä kilpailua [13].

Määräävässä markkina-asemassa olevan elinkeinonharjoittajan alennuskäytännöt voivat olla kilpailun toimivuuden kannalta haitallisia, jos niillä on kilpailijoita poissulkevia, kuten esimerkiksi asiakkaita sitovia vaikutuksia. Sitovia vaikutuksia ilmenee usein sellaisissa menettelyissä, jotka antavat asiakkaille voimakkaita kannusteita ryhtyä liikesuhteeseen hyödykkeen tai palvelun toimittajan kanssa ja joilla luodaan keinotekoisesti ostouskollisuutta myyjään päin.

Yhteisöjen tuomioistuin katsoi tapauksessa Hoffman-La Roche [14] kielletyksi uskollisuusalennukset, joiden myöntäminen oli sidottu edellytykseen, että asianomainen sopimuskumppani kattaisi sovitun viiteajanjakson ajan tiettyjen vitamiinien koko tarpeensa tai joka tapauksessa suurimman osan siitä Hoffmann-La Rochen toimituksilla. Tuomioistuimen mukaan sitä, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys sitoo ostajia - vaikka näiden pyynnöstäkin - niin, että ne sitoutuvat hankkimaan tai lupaavat hankkivansa kyseiseltä yritykseltä kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä, on pidettävä määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä riippumatta siitä, asetetaanko kyseinen velvoite sellaisenaan vai saako sen vastineena alennuksia.


Komissio on antanut kaksi Michelinin alennusjärjestelmiä koskevaa päätöstä. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi ensimmäisessä tapauksessa komission tavoin kielletyiksi jälleenmyyjille myönnetyt, niin kutsutut tavoitealennukset, joiden suuruus perustui aina kunkin jälleenmyyjän edellisen vuoden myyntilukuihin. Alennusprosentteja ja myyntitavoitteita ei vahvistettu kirjallisesti, vaan niistä keskusteltiin suullisesti aina vuoden alussa. Alennusjärjestelmä painosti jälleenmyyjiä pysymään uskollisina Michelinille erityisesti loppuvuodesta, sillä tavoitteiden saavuttamatta jääminen merkitsi alennusten menettämistä [15].


Toisessa Micheliniä koskevassa asiassa yhteisöjen ensimmäisen oikeusaste piti komission tavoin kiellettynä Michelinin jälleenmyyjille suunnattua alennusjärjestelmää, jossa alennusten määrät perustuivat toteutuneisiin myyntimääriin, ja ne laskettiin vasta vuosi ensimmäisten hankintojen jälkeen. Alennusjärjestelmä aiheutti jälleenmyyjille epävarmuutta tulevien alennusten määristä ja sitoi jälleenmyyjät hankkimaan myytävät tuotteensa Micheliniltä [16].

[13] Ks. esimerkiksi tilaajayhteyksien vuokrausmarkkinoita koskevat ratkaisut (356/07/KR; 355/07/KR; 354/07/KR sekä 189/07/KR), joissa markkinaoikeus katsoi paikallisoperaattorien määräalennusjärjestelmien olleen syrjiviä, koska alennuksiin oikeuttavat ostomäärät oli asetettu niin korkeiksi, että ne olivat kilpailevien palveluoperaattorien saavuttamattomissa ja että käytännössä ainoastaan paikallisoperaattorin oma palveluoperaattori saattoi ne saavuttaa.

[14] Asia 85/76, Hoffman-La Roche v. komissio (Kok.1979, s. 461).

[15] Asia 322/81, Michelin I, (Kok. 1983, s. 3461, kohta 57).

[16] Asia T-203/01, Michelin II, (Kok. 2003, s. II-4071).

Toimituksista kieltäytyminen

Elinkeinonharjoittajat saavat yleisesti ottaen, olivatpa ne määräävässä asemassa tai eivät, vapaasti valita sopimuskumppaninsa ja käyttää omaisuuttaan vapaasti. Käytännössä tämä tarkoittaa myös mahdollisuutta olla ryhtymättä liikesuhteeseen joidenkin toimijoiden kanssa. Toimitusvelvoitteen asettamisen kynnys on korkea, koska velvoitteen asettaminen voi heikentää sekä määräävässä asemassa olevan yrityksen että sen kilpailijoiden kannustimia investoida ja innovoida, mikä puolestaan aiheuttaa haittaa kuluttajille.

Määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kohdalla hyödykkeiden toimittamisesta kieltäytyminen saattaa kuitenkin saada määräävän markkina-aseman väärinkäytön luonteen. Toimituksista kieltäytyminen johtaa kilpailun rajoittumiseen tyypillisesti tilanteissa, joissa määräävässä asemassa oleva yritys kilpailee tuotantoketjun loppupään markkinoilla ostajan kanssa, jolta se epää toimittamisen.

Kielletyn liikesuhteesta pidättäytymisen tunnusmerkistö voi täyttyä, jos määräävässä asemassa oleva yritys lopettaa toimitukset asiakkaalle tai jos se kieltäytyy sopimuksesta jonkun kanssa. Liikesuhteesta kieltäytyminen voi ilmetä joko suorana kieltäytymisenä tai myös epäsuorasti, jos sopimuksen syntymiselle asetetaan hinnoittelun tai muiden ehtojen osalta sellaisia vaatimuksia, joista tiedetään, ettei vastapuoli voi niihin suostua.

Toimitusten lopettamista vanhalle asiakkaalle pidetään helpommin väärinkäyttönä kuin kieltäytymistä liikesuhteesta uuden asiakkaan kanssa. Myös oikeus kieltäytyä liikesuhteesta uuden asiakkaan kanssa on kuitenkin yleensä suppea, jos yritys myy samaa hyödykettä muille vastaavassa asemassa oleville toimijoille.

Esimerkiksi Commercial Solvents -niminen lääkeyhtiö kieltäytyi toimittamasta tuberkuloosin hoidossa käytetyn lääkkeen välttämättömänä ainesosana tarvittavaa aminobutanolia Zoja -nimiselle italialaiselle lääkevalmistajalle. Commercial Solvents oli määräävässä markkina-asemassa aminobutanolin tuottajana, ja sillä oli oma tytäryritys, ICI, joka kilpaili samoilla alamarkkinoilla kuin Zoja. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että Commercial Solventsin käyttäytymisen haitallisuus kilpailun kannalta oli erityisen selvää siitä syystä, että se olisi eliminoinut ainoan vakavasti otettavan kilpailijan, jonka tämän tytäryhtiö ICI olisi kohdannut alamarkkinoilla. Oikeuskäytännössä on tuomioistuimen päätöksen jälkeen katsottu, että määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kieltäytyminen toimittamasta hyödykkeitä alemmilla markkinoilla operoivalle kilpailijalle, on määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, mikäli toiminnan vaikutuksena olisi kilpailun eliminoituminen näillä markkinoilla [17]. Kotimaisesta tapauskäytännöstä mainittakoon Suomen Numeropalvelua koskeva asia, jossa markkinaoikeus katsoi Suomen Numeropalvelun syyllistyneen määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön kieltäytymällä luovuttamasta tilaajaluettelotietoja sähköistä Eniro Oy:n puhelinluettelopalvelua varten [18].

Perustaltaan sama kysymyksenasettelu on usein noussut hieman toisessa muodossa esiin myös nk. avainaseman tai ns. välttämättömien toimintaedellytysten tapauksissa (essential facility). Tällaisia ovat esimerkiksi satamat, lentokentät, sähkö- ja televerkot, joille on ominaista se, että markkinoita hallitseva yritys voi estää kilpailun kieltäytymällä tarjoamasta kilpailijoille sellaista resurssia, jota on erittäin vaikeaa tai epätaloudellista tuottaa uudelleen ja joka on välttämätön tietyn tuotteen tai palvelun tuottamiseksi. Viranomaiset ovat tällaisissa tapauksissa pitäneet perusteltuna pakottaa määräävässä markkina-asemassa olevat yritykset tarjoamaan kilpailijoille avainhyödykkeeksi luokiteltavaa pullonkaularesurssia.

Edellä esitetyn suuntaisia vaatimuksia on esitetty myös monilla muilla aloilla. Esimerkiksi tunnetussa Oscar Bronner -tapauksessa [19] päivittäin ilmestyvän sanomalehden julkaisijana toiminut Oscar Bronner vaati pääsyä kilpailijana toimivan ja huomattavasti suuremman Mediaprint -yhtiön kotijakelujärjestelmään. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin katsoi kuitenkin, ettei tällainen kotijakelujärjestelmä ollut avainhyödyke samassa mielessä kuin esimerkiksi satama. Tuomioistuin katsoi, että oli olemassa muitakin ja itse asiassa Oscar Bronnerin jo hyödyntämiä tapoja saada tuotteensa jaeltua. Tuomioistuin katsoi myös, ettei Oscar Bronner ollut onnistunut osoittamaan, että kilpailevan jakelujärjestelmän rakentaminen olisi mahdotonta tai epätaloudellista. Näin ollen tuomioistuin katsoi, ettei Mediaprintin toiminta olisi johtanut kilpailun eliminoitumiseen.


Tuoreemmassa Microsoft-asiassa toimitusvelvoitteen asettamisen edellytyksiä on edelleen täsmennetty. Jotta tuotantopanosta voitaisiin pitää objektiivisesti välttämättömänä ei edellytetä, että toimituksista kieltäytyminen on omiaan poistamaan kaikki kilpailutekijät markkinoilta. Merkitystä on sillä, että kyseinen kieltäytyminen saattaa poistaa tai on omiaan poistamaan kaiken toimivan kilpailun markkinoilta. Tältä osin on täsmennettävä, ettei tällaisen kilpailun olemassaolon toteamiseksi riitä, että määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kilpailijat pysyvät marginaalisella tavalla markkinoilla tietyillä kapeilla markkinasegmenteillä [20].

Edellä mainittujen tapausten valossa on olennaista se, millaisia vaikutuksia määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen käyttäytymisellä on kilpailulle - ei yksittäiselle kilpailijalle tai kilpailijoille. Joissakin tapauksissa saattaa olla perusteltua velvoittaa määräävässä markkina-asemassa oleva yritys toimittamaan kilpailijoilleen selkeästi avainasemaksi katsottavaa hyödykettä, jos kilpailu uhkaa eliminoitua ilman tätä toimenpidettä. Toisaalta joissakin tapauksissa myös määräävässä markkina-asemassa olevalla yrityksellä voi olla liikesuhteista pidättäytymiseen objektiivisesti perusteltavissa oleva ja muutoinkin kilpailuoikeudellisesti hyväksyttävä syy. Hyväksyttäviksi syiksi on oikeuskäytännössä katsottu esimerkiksi asiakkaan maksukyvyttömyys ja kapasiteettiongelmat.

[17] Yhdistetyt asiat 6/73 ja 7/73, Istituto Chemioterapico Italiano S.p.A. ja Commercial Solvents Corporation v. komissio, (Kok. 1974, s. 223).

[18] Markkinaoikeuden päätös, Dnrot 281/05/KR ja 293/05/KR.

[19] Asia C-7/97, Oscar Bronner, (Kok. 1998, s.I-7791).

[20] Asia T-201/04, Microsoft v. komissio, (Kok. 2007, s. II-3601, kohdat 428 ja 560-563).

Sitominen

Sitominen tarkoittaa sitä, että toimittaja asettaa tietyn hyödykkeen myynnin ehdoksi sen, että ostaja hankkii toimittajalta tai sen nimeämältä myyjältä myös toisen, erillisen hyödykkeen. Ensimmäistä hyödykettä kutsutaan sitovaksi hyödykkeeksi ja toista sidotuksi hyödykkeeksi. Jos sitominen ei ole hyödykkeen ominaisuuksien tai kaupallisen käyttötarkoituksen vuoksi objektiivisesti perusteltua, kyse voi olla määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Jos ostajat hankkivat hyödykkeet normaalisti eri markkinoilta, hyödykkeet ovat ostajan näkökulmasta erillisiä. Sen sijaan esimerkiksi kenkien ja kengän nauhojen tai uuden auton ja auton renkaiden ostaminen yhdessä on tavanomainen vallitseva ja hyväksytty käytäntö, jota puoltavat myös tekniset tarkoituksenmukaisuussyyt, eikä kyse siten ole sitomisesta.

Sidonta voidaan saavuttaa monella eri tavalla. Ilmeisin tapa on sopimuslauseke, jossa toimittaja vaatii ostajaa hankkimaan myös sidotun hyödykkeen ehtona sitovan hyödykkeen toimittamiselle. Sidonta voidaan saavuttaa kuitenkin myös muilla tavoilla. Esimerkiksi toimittaja voi kieltäytyä toimittamasta sitovaa hyödykettä ilman sidottua hyödykettä. Edelleen esimerkiksi vaatimuksella käyttää toimittajan komponentteja takuun säilymisen ehtona voi olla sidontaluonne. Myös erilaisilla hinnoittelukäytännöillä voi olla sitova vaikutus: hinnat ja alennukset voidaan määritellä siten, ettei ostajalle tosiasiallisesti jää muuta järkevää vaihtoehtoa kuin hankkia molemmat tai kaikki tarvitsemansa hyödykkeet toimittajalta.

Sitomisesta kilpailulle aiheutuva suurin kielteinen vaikutus on se, että se voi johtaa sidotun hyödykkeen markkinoiden sulkemiseen kilpailijoilta. Toisinaan sitomiselle voi kuitenkin olla myös objektiivisesti hyväksyttäviä perusteita. Esimerkiksi jokin tekninen laitteisto saattaa toimia parhaalla mahdollisella tavalla vain, jos siinä käytetään joitakin tähän käyttötarkoitukseen optimoituja osia. Edelleen joissakin tapauksissa kahden erillisen hyödykkeen sitomisella toisiinsa voidaan saavuttaa mittakaavaetuja ja sitä kautta kustannussäästöjä. Pääsääntöisesti sitomisesta on kuitenkin kilpailun kannalta enemmän haittaa kuin hyötyä.

Klassinen esimerkki sidonnasta on tapaus Hilti. Hilti on työkaluvalmistaja, joka oli vaatinut, että sen patentoituja naulaimia ostavat asiakkaat hankkivat myös naulansa yksinomaan Hiltiltä. Euroopan komissio piti tätä määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä ja määräsi Hiltille 6 miljoonan euron sakon. Valituksessaan Hilti katsoi komission olleen väärässä näkemyksessään, jonka mukaan naulaimet ja naulat muodostavat toisistaan erilliset markkinat yhden jakamattoman kokonaisuuden sijasta. Ensimmäisen asteen tuomioistuin katsoi kuitenkin, että markkinat olivat erilliset ja että riippumattomien kulutushyödykkeiden tuottajien tulisi normaalitapauksessa voida valmistaa hyödykkeitä myös muiden valmistamiin laitteistoihin. Tuomioistuin piti komission tavoin myös Hiltin tuoteturvallisuuteen liittyviä perusteluja keinotekoisina [21].


Toinen tunnettu esimerkki sidonnasta sisältyy monitahoiseen tapaukseen Tetra Pak II. Tetra Pak oli vaatinut asiakkaita, joille se toimitti nestepakkausten valmistamiseen soveltuvia koneita, hankkimaan myös nestepakkausten valmistamisessa välttämättömän kartongin itseltään. Kuten Hiltinkin tapauksessa, komissio katsoi, ettei ole tavanomaista sitoa kyseessä olevia tuotteita toisiinsa eikä sille ole myöskään teknologisia syitä. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin vahvisti komission kannan markkinoiden erillisyydestä ja Tetra Pakin syyllistymisestä mainitun sidonnan ohella myös muun muassa saalistushinnoitteluun tavoitteenaan kilpailun eliminoiminen. Huomionarvoista tuomioistuimen päätöksessä on toteamus siitä, että vaikka tuotteiden välillä olisikin luonnollinen yhteys tai ne esiintyisivät kaupallisessa käytössä yhdessä, näiden tuotteiden toisiinsa sidottu myyminen voi silti tilanneyhteydestä riippuen merkitä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä [22].

[21] Asia T-30/89, Hilti v. komissio (Kok.1991, s. II-1439).

[22] Asia C-333/94 P, Tetra Pak International SA v. komissio, (Kok. 1996, s. I-5951).

Yksinmyynti- tai yksinostosopimukset

Yksinmyyntisopimuksella tarkoitetaan järjestelyä, jossa tuotteen valmistaja myöntää tietylle jälleenmyyjälle yksinoikeuden tuotteen myymiseen tietyllä alueella. Yksinostosopimuksessa tuotteen ostaja puolestaan sitoutuu ostamaan määrättyä hyödykettä vain tietyltä myyjältä.

Yhdistävänä perusajatuksena on luoda joko velvoite- tai kannustinjärjestely, jonka perusteella ostaja tekee kaikki hankintansa tietyillä markkinoilla vain yhdeltä toimittajalta. Tällaisella järjestelyllä on määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kohdalla usein kilpailua haittaavia vaikutuksia erityisesti tilanteissa, joissa tosiasialliset ja potentiaaliset kilpailijat eivät voi kilpailla tasapuolisesti kunkin yksittäisen asiakkaan koko kysynnästä. Määräävässä asemassa olevan yrityksen välttämättömyys kauppakumppanina voi johtua muun muassa loppukäyttäjien preferensseistä tai muiden toimittajien kapasiteettirajoituksista.

Määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen poissulkevat sopimukset eivät ole automaattisesti ja kaikissa tapauksissa kiellettyjä, mutta on usein varsin todennäköistä, että niillä on määräävän markkina-aseman väärinkäytön luonne riippuen siitä tilanneyhteydestä, jossa niitä sovelletaan.

Kilpailuvirasto ja Kuluttajavirasto yhdistyivät 1.1.2013 Kilpailu- ja kuluttajavirastoksi: www.kkv.fi