Toimitus- ja jakelusopimuksiin
liittyvät kilpailunrajoitukset

Toimitus- ja jakelusopimukset ovat eri tuotanto- tai jakeluportaalla toimivien yritysten välisiä (vertikaalisia) sopimuksia, jotka koskevat tiettyjen tavaroiden tai palvelujen ostoa ja myyntiä. Tyypillisiä vertikaalisia sopimuksia ovat valmistajien ja vähittäismyyjien, valmistajien ja tukkukauppiaiden sekä tukku- ja vähittäiskauppiaiden väliset jakelusopimukset. Myös teollinen toimitussopimus komponentin valmistajan ja komponenttia käyttävän tuotteen tuottajan välillä on vertikaalinen sopimus.

Pelkästään tietyn myynti- ja ostotoimen hinnan ja määrän määrittävät vertikaaliset sopimukset eivät yleensä rajoita kilpailua. Kilpailunrajoituksesta saattaa sen sijaan olla kyse, jos sopimukseen sisältyy tavarantoimittajaan tai ostajaan kohdistuvia rajoituksia. Yleisimpiä vertikaalisia rajoituksia ovat yhden tuotemerkin määrääminen (kilpailukieltovelvoite), yksinmyynti, yksinomaisten asiakkaiden määrääminen, valikoiva jakelu, luvakesopimukset (franchising), yksinomainen toimitusvelvoite, sitominen sekä ohjevähittäis- ja enimmäishinnat.

Toimitus- ja jakelusopimuksia koskevat kilpailusäännöt

EU:n kilpailusääntöjen täytäntöönpanoasetusta uudistettiin ja Suomen kansallista kilpailusääntelyä yhdenmukaistettiin EU-kilpailusääntöjen kanssa vuonna 2004. Kansallisen kilpailulain ohella Suomessa ovat siten voimassa EU:n kilpailusäännöt. Kilpailu- ja kuluttajavirasto soveltaa kansallisen kilpailulain ohella EU-kilpailusääntöjä sopimuksiin ja menettelytapoihin, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Toimitus- ja jakelusopimuksiin liittyvät kilpailunrajoitukset ovat kiellettyjä sekä kilpailulain 5 §:n että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 101 artiklan perusteella. Mainitut säännökset ovat sisällöltään yhdenmukaisia ja niitä tulkitaan yhdenmukaisella tavalla, joten yritysten kannalta ei käytännössä ole merkitystä sillä, kumpaa säännöstä sovelletaan.

Kaikki toimitus- ja jakelusopimuksiin liittyvät kilpailunrajoitukset eivät kuitenkaan automaattisesti ole lainvastaisia. Tämä johtuu siitä, että järjestelyt voivat kuulua esimerkiksi kilpailulain 6 §:n poikkeussäännöksen piiriin. Tällöin arvioitavina ovat sopimuksen mahdollisesti tuottamat tehokkuusedut, jotka joissakin tilanteissa voivat olla merkittävämpiä kuin sopimukseen sisältyvät kilpailua rajoittavat vaikutukset.

Lainmukaisuuden itsearviointi

Yritysten tulee itse arvioida, ovatko niiden sopimusjärjestelyt lainmukaisia. Koska kilpailulakia sovelletaan yhdenmukaisesti EU:n kilpailusääntöjen kanssa, yritysten kannattaa arvioita tehdessään käyttää apunaan komission vertikaalisia rajoituksia (pdf) koskevaa ryhmäpoikkeusasetusta ja siihen liittyviä suuntaviivoja (pdf). Mainittu asetus ja suuntaviivat soveltuvat suurimmaksi osaksi sellaisenaan myös kotimaisten kilpailunrajoitusten arviointiin. On kuitenkin huomioitava, että komission säädökset on laadittu silmällä pitäen jäsenvaltioiden väliseen kauppaan vaikuttavia kilpailunrajoituksia.

Sopimusjärjestelyjen lainmukaisuuden arvioinnissa kannattaa ottaa huomioon, että järjestely voi jäädä myös kokonaan kilpailulain soveltamisalan ulkopuolelle. Näin voi tapahtua esimerkiksi, jos sopimusta voidaan pitää 5 §:n tarkoittamalla tavalla vähämerkityksellisenä. Vähämerkitykselliset sopimukset määritellään EU:n komission asiasta antamassa de minimis -tiedonannossa (pdf) markkinaosuusrajojen avulla.

Myöskään edustussopimukset päämiehen ja kauppaedustajan välillä eivät yleensä kuulu kilpailulain 5 §:n soveltamisalaan. Sopimus jää 5 §:n soveltamisalan ulkopuolelle, jos kauppaedustajan taloudellinen tai kaupallinen riski on olematon tai merkityksetön niiden toimintojen osalta, joita hoitamaan päämies on kauppaedustajan nimittänyt. Varsinaisten edustussopimusten tapauksessa myynti- tai ostotoiminta on osa päämiehen toimintaa, vaikka kauppaedustaja olisikin erillinen yritys. Jos kysymys on muusta kuin aidosta edustussopimuksesta, kilpailulain 5 § saattaa tulla sovellettavaksi.

Myös eräät alihankintasopimukset jäävät 5 §:n soveltamisalan ulkopuolelle. Tarkempaa ohjeistusta näiltä osin on EU:n komission alihankintaa koskevassa tiedonannossa.

Ryhmäpoikkeus sisältää olettaman lainmukaisuudesta

Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan vertikaalinen sopimus oletetaan lainmukaiseksi, jos toimittajalla ja ostajalla on vain rajoitetusti markkinavoimaa (tietynsuuruinen markkinaosuus). Lisäksi edellytetään, että sopimus ei sisällä niin kutsuttuja vakavimpia kilpailunrajoituksia. Mainitut edellytykset täyttävä sopimus saa asetuksen antaman suojan, koska voidaan olettaa, ettei sopimus rajoita kilpailua tai jos rajoittaa, sen edut ylittävät sen kilpailunvastaiset vaikutukset.

Vertikaalisista rajoituksista annettua ryhmäpoikkeusasetusta sovelletaan periaatteessa kaikkiin vertikaalisiin sopimuksiin, jotka koskevat tavaroiden tai palvelujen myyntiä. Poikkeus ei siten koske vuokra- eikä leasing-sopimuksia, koska niissä ei ole kyse myynnistä. Ryhmäpoikkeusasetusta ei myöskään pääsääntöisesti sovelleta sopimuksiin, jotka koskevat immateriaalioikeuksien, kuten patenttien, luovuttamista ja lisensiointia. Asetus kattaa immateriaalioikeuksia koskevat määräykset vain siinä tapauksessa, että ne ovat vertikaalisen sopimuksen liitännäismääräyksiä ja helpottavat ostajan kannalta sopimuksessa tarkoitettujen tavaroiden tai palvelujen ostoa, myyntiä tai jälleenmyyntiä.

Vaikka ryhmäpoikkeusasetusta sovelletaan periaatteessa kaikkiin vertikaalisiin sopimuksiin, sitä ei sovelleta kilpailijoiden välillä tehtyihin vertikaalisiin sopimuksiin. Asetusta sovelletaan kilpailijoiden välisiin vertikaalisiin sopimuksiin kuitenkin silloin, kun sopimus ei ole vastavuoroinen. Edellytyksenä on, että ostaja ei valmista kilpailevia hyödykkeitä, vaan on toimittajan kilpailija ainoastaan jakeluportaalla (valmistaja myy tuotteitaan sekä suoraan että jakelijoiden kautta).

Markkinaosuuksien merkitys lainmukaisuuden arvioinnissa

Toimitus- ja jakelusopimusten kilpailuvaikutukset riippuvat markkinoiden rakenteesta ja yritysten asemasta markkinoilla.

Komission antaman vertikaalisia rajoituksia koskevan ryhmäpoikkeusasetuksen ja siihen liittyvien suuntaviivojen mukaan yritysten välisiin jakelusopimuksiin sisältyvillä rajoituksilla ei yleensä katsota olevan haitallisia vaikutuksia kilpailulle, jos sekä tavarantoimittajan markkinaosuus markkinoilla, joilla se myy sopimushyödykkeitä ostajalle, että ostajan markkinaosuus markkinoilla, joilla se ostaa sopimushyödykkeitä, on enintään 30 prosenttia. Lisäehtona on se, että sopimuksiin ei sisälly yhtään jäljempänä mainituista, ryhmäpoikkeusasetuksessa vakavimmiksi katsotuista rajoituksista.

Jos 30 prosentin markkinaosuus ylittyy, ryhmäpoikkeusasetusta ei sovelleta sopimukseen.

Vakavimmat kilpailunrajoitukset

Vertikaalisiin sopimuksiin ei saa markkinaosuuksista riippumatta sisältyä yhtään vakavimmiksi katsottavia rajoituksia. Yksi esimerkki tällaisista rajoituksista on jälleenmyyntihinnan määrääminen. Tavarantoimittaja ei saa määrätä tuotteelle hintaa, jota jakelijat ovat velvollisia noudattamaan. Enimmäis- tai ohjehintojen antaminen ei kuitenkaan välttämättä ole kiellettyä.

Kaikki jakelijat voivat lähtökohtaisesti myydä tuotteitaan myös Internetin välityksellä. Tavarantoimittaja voi kuitenkin vaatia, että jakelijalla on myös fyysinen liike- tai esittelytila, jossa asiakkaat voivat käydä tutustumassa tuotteisiin. Verkkokaupan täydellinen kieltäminen luokitellaan vakavaksi kilpailunrajoitukseksi, joka ei kuulu ryhmäpoikkeusasetuksen antaman suojan piiriin.

Kiellettyä on lähtökohtaisesti myös markkinoiden jakaminen alueittain tai asiakkaittain. Jakelijoiden on saatava vapaasti päättää, minne ja kenelle ne myyvät. Kiellosta on kuitenkin eräitä poikkeuksia, jotka esitellään tarkemmin komission suuntaviivoissa (ks. kohdat 51–55).

Ryhmäpoikkeusedun ulkopuolelle jäävät myös tietyt valikoivan jakelujärjestelmän jäsenille asetetut velvoitteet. Valtuutetuille jälleenmyyjille ei voida esimerkiksi asettaa rajoituksia sen suhteen, millaisille loppukäyttäjille ne saavat tuotteitaan myydä. Valtuutettujen jälleenmyyjien on myös voitava myydä tuotteita vapaasti muille verkkoon kuuluville valtuutetuille jälleenmyyjille tai ostaa näiltä tuotteita.

Myös sopimukset, joilla loppukäyttäjiä, korjaamoliikkeitä tai muita palveluntarjoajia estetään saamasta varaosia suoraan niiden valmistajalta, jäävät ryhmäpoikkeusedun ulkopuolelle. Varaosien valmistajan ja nämä varaosat omaan tuotteeseensa sisällyttävän ostajan välisellä sopimuksella ei saa rajoittaa varaosien valmistajan oikeutta myydä valmistamiaan varaosia suoraan loppukäyttäjille, korjaamoliikkeille tai palveluntarjoajille.

Edellä mainittujen rajoitusten sisältyminen sopimukseen johtaa koko sopimuksen jäämiseen ryhmäpoikkeuksen ulkopuolelle. Vakavimpia kilpailunrajoituksia sisältävät sopimukset ovat siten kiellettyjä lähes kaikissa tilanteissa, markkinaosuuksista riippumatta. Vakavimmatkin kilpailunrajoitukset saattavat kuitenkin poikkeuksellisesti olla hyväksyttäviä, jos yritykset pystyvät osoittamaan, että järjestely tuottaa sellaisia kuluttajia hyödyttäviä tehokkuusetuja, jotka täyttävät kilpailulain 6 §:n edellytykset. Yleensä on kuitenkin perusteltua olettaa, että vakavia kilpailunrajoituksia sisältävät sopimukset ja menettelytavat ovat kiellettyjä.

Muut ryhmäpoikkeuksen ulkopuolelle jäävät kilpailunrajoitukset

Jos jakelusopimukseen ei sisälly vakavimmiksi katsottavia rajoituksia, eikä 30 prosentin markkinaosuusraja ylity toimittajan eikä ostajan osalta, sopimuksen oletetaan pääsääntöisesti kuuluvan ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan.

Ryhmäpoikkeusasetuksessa on kuitenkin lisäksi mainittu eräitä yksittäisiä sopimusehtoja, jotka jäävät aina asetuksen antaman suojan ulkopuolelle. Toisin kuin vakavimmiksi katsottavien rajoitusten osalta, näissä tilanteissa koko sopimus ei kuitenkaan välttämättä jää ryhmäpoikkeuksen ulkopuolelle. Tällaisia ryhmäpoikkeusasetuksen ulkopuolelle jääviä sopimusehtoja ovat tietyt kilpailukieltoihin liittyvät ehdot sekä ehdot, jotka johtavat siihen, että valikoivan jakelujärjestelmän jäsenet eivät myy tiettyjen kilpailevien toimittajien tuotteita.

Suuntaviivat apuna lainmukaisuuden arvioinnissa

Sellaisetkaan yritysten väliset jakelu- ja toimitussopimukset, jotka eivät ole ryhmäpoikkeuksen piirissä, eivät välttämättä ole lainvastaisia. Yritysten tulee kuitenkin itse varmistua siitä, että niiden sopimukset täyttävät kilpailusääntöjen vaatimukset.

Vertikaalisia rajoituksia koskevien suuntaviivojen tarkoituksena on auttaa yrityksiä arvioimaan niiden sopimusten lainmukaisuutta, joiden osalta ryhmäpoikkeusasetuksen markkinaosuusrajat ylittyvät. Lisäksi suuntaviivoissa selvennetään vertikaalisia rajoituksia koskevan ryhmäpoikkeusasetuksen tulkintaa. Suuntaviivoissa vahvistetaan vertikaalisten rajoitusten arviointia koskevat yleiset säännöt ja esitetään perusteet, joita sovelletaan arvioitaessa kaikkein yleisimpiä vertikaalisten rajoitusten muotoja.

Yritysten kannattaa toimitus- ja jakelusopimuksia laatiessaan tutustua huolellisesti koko suuntaviivojen sisältöön. Myös suuntaviivojen yleiset osiot on syytä lukea huolellisesti, sillä pelkkään yksittäistä rajoitusta koskevaan osioon perehtyminen ei välttämättä anna riittäviä tietoja rajoituksen hyväksyttävyyden arvioimiseen.

  • Lisätietoja vertikaalisista kilpailunrajoituksista (Kilpailu- ja kuluttajaviraston kilpailuvalvonta 1- ja 2-yksiköt)

Lisätietoja vertikaalisia sopimuksia koskevista rajoituksista ja kilpailusäännöistä on tarjolla myös oheisessa oppaassa. Huomaa kuitenkin, että julkaisu on osittain vanhentunut vuonna 2010 uudistetun vertikaalisen ryhmäpoikkeusasetuksen vuoksi.

Kilpailuvirasto ja Kuluttajavirasto yhdistyivät 1.1.2013 Kilpailu- ja kuluttajavirastoksi: www.kkv.fi