Kilpailuviranomaisten pohjoismaiseen yhteistyöhön osallistuvat Suomen ohella Ruotsin, Norjan, Tanskan, Islannin, Färsaarten ja Grönlannin kilpailuviranomaiset. Yhteistyön päätapahtuma on vuosittain eri Pohjoismaissa järjestettävä vuosikokous.
Vuosikokoukseen valitaan yleensä 3–4 pääteemaa. Aiheet valitaan mahdollisuuksien mukaan niin, että valinnassa ennakoidaan jo valmiiksi asiat, joissa yhteistyön tarve näyttää ilmeiseltä.
Jos kyseessä on laajempaa selvitystä vaativa kokonaisuus, asiasta saatetaan laatia myös perusteellisempi yhteispohjoismainen raportti. Tällaisia raportteja on laadittu 2000-luvulla vuosittain.
Pohjoismaiset virastopäälliköt kokoontuvat lisäksi kerran vuodessa suunnittelemaan ja koordinoimaan viranomaisten välistä käytännön yhteistyötä. Viranomaiset ovat vuosien mittaan perustaneet myös yhteistyötä tukevia erityistyöryhmiä, joista tällä hetkellä toimivat juristi-, ekonomisti- ja kartelliryhmät.
Pohjoismaisella yhteistyöllä on pitkät perinteet. Vuonna 2011 Suomessa pidettiin 52. pohjoismaisten kilpailuasioista vastaavien viranomaisten välinen kokous.
päivitetty 16.2.2012