Kilpailu- ja kuluttajaviraston kilpailuasioiden vastuualueen tärkeimmät kansainväliset yhteistyötahot ovat vuonna 2004 perustettu EU:n kilpailuviranomaisten välinen ECN-verkosto (European Competition Network) sekä pohjoismaiset kilpailuviranomaiset.
Suomen kansallinen kilpailuviranomainen osallistuu lisäksi aktiivisesti Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:ssä (Organization for Economic Cooperation and Development) tehtävään kansainväliseen yhteistyöhön.
Muita kilpailuasioihin liittyviä kansainvälisiä yhteistyötahoja ovat mm. ICN (International Competition Network) ja ECA (European Competition Authorities) -verkostot.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto käsittelee vuosittain noin 600 kansainväliseen yhteistyöhön liittyvää kilpailuasiaa, ja virasto osallistuu yhteensä noin 50:n kilpailupolitiikkaa koskevan kansainvälisen työryhmän toimintaan.
Oikeuksia, velvollisuuksia ja mahdollisuuksia
Kansainvälinen yhteistyö tarjoaa ensinnäkin konkreettisia oikeuksia, joihin voidaan vedota myös yksittäisissä kilpailunrajoitustapauksissa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi esimerkiksi pyytää toisen EU-valtion kilpailuviranomaista tekemään puolestaan tarkastuksia kyseisen valtion alueella toimivissa yrityksissä, jos yrityksiä epäillään Suomen markkinoihin tai suomalaisiin asiakkaisiin kohdistuvasta kilpailun rajoittamisesta.
Viraston tehtävänä on toisaalta huolehtia myös niistä kansainvälisistä velvoitteista, joista Suomi valtiona ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto kansallisena kilpailuviranomaisena ovat sitoutuneet huolehtimaan. Merkittävä osa velvoitteista liittyy Suomen EU-jäsenyyteen ja EU:n kilpailuoikeuden tehokkaaseen soveltamiseen Suomessa.
EU-velvoitteisiin kuuluvat myös tehtävät, joilla tähdätään esimerkiksi ECN-verkostoyhteistyön kehittämiseen ja EU:n kilpailusääntöjen yleisten soveltamisongelmien ratkaisemiseen.
Jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset osallistuvat lisäksi kuulemistilaisuuksissa ja neuvoa-antavassa komiteassa komissiossa vireillä olevien kilpailunrajoitus- ja yrityskauppa-asioiden käsittelyyn.
Kansainvälinen yhteistyö lisää viraston henkilöstön osaamista ja luo siten uusia mahdollisuuksia kansallisen kilpailuvalvonnan ja kilpailun edistämisen tehostamiseen. Yhteistyö varmistaa sen, että Kilpailu- ja kuluttajavirastossa tunnetaan kansallista kilpailupolitiikkaa toteutettaessa myös viimeisimmät kansainväliset kilpailuoikeuden ja kilpailun taloustieteen kehityslinjat. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi vastaavasti nostaa kansainvälisen keskustelun aiheiksi tärkeinä pitämiään kysymyksiä.
päivitetty 21.12.2012