Tiedote 6.7.2007

EU:n komissiolta huomattavat sakot espanjalaiselle teleoperaattori Telefónicalle

Euroopan komissio määräsi 4.7.2007 antamallaan päätöksellä 151,9 miljoonan euron sakot Espanjan ADSL-markkinoita hallitsevalle teleoperaattori Telefónicalle. Telefónica käytti komission tiedotteen mukaan vuosina 2001–2006 väärin määräävää markkina-asemaansa soveltamalla hinnoittelussaan niin kutsuttua hintaruuvia (marqin squeeze). Kilpailijoilta perityt verkon vuokrat olivat komission mukaan kohtuuttoman korkeat suhteessa Telefónican omilta vähittäisasiakkailtaan perimiin ADSL-liittymien hintoihin.

Myös ranskalaiselle France Télécomin tytäryhtiölle Wanadoolle määrättiin vuonna 2003 sakot määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä ADSL-markkinoilla. Komission mukaan Wanadoo oli vuosina 1999–2002 rajoittanut kilpailijoidensa pääsyä markkinoille hinnoittelemalla ADSL-liittymiensä hinnat kustannustensa alapuolelle (saalistushinnoittelu). Ensimmäisen asteen tuomioistuin vahvisti 30.1.2007 antamallaan ratkaisulla komission päätöksen.

Hintaruuvilla voidaan häiritä tai estää kilpailijoiden toimintaa markkinoilla

Hintaruuvilla tarkoitetaan sitä, että vertikaalisesti integroitunut, useammalla tuotantoportaalla toimiva yritys heikentää kilpailijansa asemaa lopputuotteen markkinoilla perimällä tältä ylihintaa väli- tai liitännäisestä hyödykkeestä. Hintaruuvin avulla määräävässä markkina-asemassa oleva vertikaalisesti integroitunut yritys, kuten teleoperaattori, voi häiritä tai estää kilpailijoidensa toimintaa. Hintaruuvin katsotaan olevan kilpailunrajoituslain 6 §:ssä kiellettyä kohtuutonta hinnoittelua.

Hintaruuvi voi muodostua kolmella eri tavalla. Verkko-operaattori voi ensinnäkin periä tukkutasolla sekä omalta että kilpailevilta palveluoperaattoreilta kohtuuttoman korkeaa (monopoli)hintaa suhteessa vähittäishintoihin. Tällöin vertikaalisesti integroitunut yritys pystyy itse toimimaan kokonaisuudessaan kannattavasti, mutta kilpailevien palveluoperaattorien kannattavuus heikkenee tai niillä ei ole lainkaan toimintamahdollisuuksia markkinoilla.

Toiseksi hintaruuvi voi muodostua syrjivästä hinnoittelusta, jolloin verkko-operaattori perii kilpailevalta palveluoperaattorilta korkeampaa hintaa kuin konsernin omalta palvelutuotantoyksiköltä.

Kolmanneksi hintaruuvi voi strategisena kilpailukeinona vastata saalistushinnoittelua. Saalistushinnoittelussa kilpailija pyritään sulkemaan pois markkinoilta liian alhaisella lopputuotehinnoittelulla, hintaruuvissa liian korkealla välituotehinnoittelulla. Keskeistä hintaruuviarvioinnissa on nimenomaan tukku- ja vähittäisportaalla perittyjen hintojen välinen suhde, ei niiden taso itsessään.

Hintaruuvi ei ole vain Keski-Euroopan ADSL-markkinoilla ilmenevä kilpailunrajoitus. Suomessa toimii 38 vertikaalisesti integroitunutta teleoperaattoria, ja myös Kilpailuviraston käsittelyssä on useita tapauksia, joissa teleoperaattorin on epäilty soveltavan hintaruuvia ADSL-markkinoilla. Selvitykset on tarkoitus saada päätökseen tämän ja ensi vuoden aikana.

Kilpailuvirasto ja Kuluttajavirasto yhdistyivät 1.1.2013 Kilpailu- ja kuluttajavirastoksi: www.kkv.fi