Viisas sääntely on tarpeellista ja sen hyödyt ylittävät selkeästi haitat. Heikkotasoinen sääntely voi sen sijaan rajoittaa kilpailua jopa enemmän kuin yritysten kilpailunrajoitukset. Näin todetaan Kilpailuviraston tuoreessa kilpailukatsauksessa.
Sääntelyn laajuus ja laatu vaikuttavat merkittävästi markkinoiden toimivuuteen ja sitä kautta kansantalouden kilpailukykyyn ja tehokkuuteen. Kilpailuviraston 14.2. julkistama katsaus liittyy viraston kilpailunedistämistehtävään ja sääntelyn kilpailuvaikutusten arviointiin.
Erityishuomio on kiinnitetty sääntelyn markkinavaikutuksiin sekä vaikutusarviointiin ja sen ilmeisiin puutteisiin Suomessa. Katsauksessa käydään läpi hyvän sääntelyn peruselementtejä ja havainnollistetaan niitä toimialakohtaisilla esimerkeillä. Katsauksessa tarkastellaan useita aloja, joissa sääntely on keskeinen osa taloudellista toimintaympäristöä ja joihin liittyy yhteiskunnallisen päätöksenteon näkökulmasta ajankohtaisia kysymyksiä.
Koko katsaus ja sen keskeisintä sisältöä kuvaava tiivistelmä on julkaistu viraston verkkosivuilla.
Kilpailuvirasto uskoo katsauksen tarjoavan hyödyllisiä näkökulmia sääntelystä päättäville ja sitä valmisteleville.
Lisätietoja: tutkimuspäällikkö Ari Ahonen, p. 09 7314 3368
päivitetty 14.2.2011