Työ- ja elinkeinoministeriö esittää, että Kilpailuvirastosta ja Kuluttajavirastosta muodostetaan yksi yhteinen virasto, joka aloittaa toimintansa 1.1.2013.
Kilpailuviraston ylijohtaja Timo Mattila pitää ratkaisua odotettuna. Valtiontalouden tuottavuuden lisääminen edellyttää toimintojen tehostamista kaikilla hallinnon sektoreilla, ja pienten virastojen yhdistämisestä tällaisia tehokkuusetuja on mahdollista saada. Myös virastojen yhteinen tavoite, kuluttajan eduksi toimivat markkinat, mahdollistaa tietyt synergiaedut.
Kilpailulakiin perustuvat Kilpailuviraston perustehtävät – kartellien ja muiden kilpailunrajoitusten sekä yrityskauppojen valvonta – säilyvät uudistuksen yhteydessä ennallaan. Kartellivalvontaa ollaan parhaillaan tehostamassa Kilpailuviraston vuodenvaihteessa saamien lisämäärärahojen turvin. Virastoon on rekrytoitu uusia virkamiehiä, ja uuden kartellivalvontaan keskittyvän yksikön on määrä aloittaa toimintansa lähiviikkoina.
Kilpailuviraston määräaikaiseksi ylijohtajaksi – työ- ja elinkeinoministeriöön ajalle 1.5.2012–30.4.2013 siirtyneen Juhani Jokisen tilalle – nimitetty Timo Mattila siirtyi tehtäväänsä Toimialat 2 –ryhmän päällikön paikalta. Hänen sijaisenaan ryhmäpäällikkönä toimii apulaisjohtaja Valtteri Virtanen.
Lisätietoja: ylijohtaja Timo Mattila, p. 029 505 3332
päivitetty 10.9.2012