Elinkeinonharjoittajalle tai näiden yhteenliittymälle, joka rikkoo kilpailunrajoituslain 5 tai 7 §:n tai Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklojen 101 tai 102 säännöksiä, määrätään seuraamusmaksu, jollei menettelyä ole pidettävä vähäisenä tai seuraamusmaksun määräämistä kilpailun turvaamisen kannalta muutoin pidetä perusteettomana (KL 12 §:n 1 mom.).
Seuraamusmaksu voidaan määrätä myös sellaiselle elinkeinonharjoittajalle tai näiden yhteenliittymälle, jolle rikkomukseen osallistunut elinkeinotoiminta on siirtynyt yrityskaupan tai muun yritysjärjestelyn seurauksena (KL 12 §:n 1 mom.).
Seuraamusmaksun määrää Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksestä markkinaoikeus. Maksu määrätään maksettavaksi valtiolle. (KL 12 §:n 2 mom.).
Seuraamusmaksun suuruus perustuu kokonaisarviointiin, ja sitä määrättäessä on otettava huomioon rikkomuksen laatu ja laajuus, moitittavuuden aste sekä rikkomuksen kestoaika (KL 13 §). Seuraamusmaksu saa olla enintään 10 prosenttia kunkin kilpailunrajoitukseen osallistuvan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän liikevaihdosta siltä vuodelta, jona elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä viimeksi osallistui rikkomukseen (KL 13 §).
Kilpailuvirasto on kuvannut seuraamusmaksun määrän arvioinnista vuonna 2011 antamissaan suuntaviivoissa niitä seikkoja, joita kilpailuviranomainen ottaa huomioon esitettävän seuraamusmaksun suuruutta määritettäessä.
Seuraamusmaksun alentaminen muissa kuin kartellitapauksissa
Elinkeinoharjoittajalle määrättävää seuraamusmaksua voidaan alentaa, mikäli elinkeinonharjoittaja avustaa merkittävästi Kilpailu- ja kuluttajavirastoa rajoituksen selvittämisessä. Elinkeinonharjoittaja voi siten pyrkiä vaikuttamaan sille määrättävän seuraamusmaksun määrään, jos se avustaa Kilpailu- ja kuluttajavirastoa kilpailunrajoituksen selvittämisessä.
Kilpailulain 18 §:n mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi esittää, että elinkeinonharjoittajalle tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle määrätään pienempi seuraamusmaksu kuin se muuten olisi, tai jättää seuraamusmaksuesityksen tekemättä, jos elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä on merkittävästi avustanut Kilpailu- ja kuluttajavirastoa kilpailunrajoituksen selvittämisessä. Markkinaoikeus voi tällöin määrätä pienemmän seuraamusmaksun kuin se muuten olisi tehnyt tai jättää seuraamusmaksun määräämättä.
Kilpailulain 18 §:ää sovelletaan muihin kuin kartellitapauksiin. Kartellitapauksiin sovellettavia seuraamusmaksusta vapautumista ja sen alentamista koskevia kilpailulain säännöksiä käsitellään jäljempänä.
Seuraamusmaksusta vapautuminen ja sen alentaminen kartellitapauksissa
Kilpailulain säännökset antavat salaisiin kartelleihin osallisille elinkeinonharjoittajille mahdollisuuden vapautua seuraamusmaksusta tai saada alennusta kilpailunrajoituksen vuoksi määrättävästä seuraamusmaksusta. Edellytyksenä on, että elinkeinonharjoittaja irrottautuu kartellista ja täyttää kilpailulaissa vapautukselle tai alennukselle asetetut edellytykset.
Esimerkkejä määrätyistä seuraamusmaksuista
Asfaltti
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Suomessa toimi vuosina 1994–2002 valtakunnallinen asfalttikartelli, johon osallistuivat kaikki alan suurimmat ja keskeisimmät toimijat. Yritysten todettiin syyllistyneen vakavaan, pitkäkestoiseen ja laajaan kilpailunrajoituslain vastaiseen markkinoidenjakoon ja tarjousyhteistyöhön. KHO määräsi Lemminkäinen Oyj:n, VLT Trading Oy:n (ent. Valtatie Oy), NCC Roads Oy:n, Skanska Asfaltti Oy:n, SA-Capital Oy:n, Rudus Asfaltti Oy:n ja Super Asfaltti Oy:n maksamaan seuraamusmaksuja yhteensä 82,55 miljoonaa euroa. KHO arvioi rikkomuksen laatua, laajuutta ja sen kestoa yrityskohtaisesti. KHO kiinnitti seuraamusmaksutasoa määrittäessään huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:
- liittyikö yritys kartelliin omaehtoisesti
- kuinka aktiivisesti yritys toimi kartellissa
- painostiko yritys muita liittymään kartelliin, pyrkikö se vaikeuttamaan uusien yrittäjien alalle tuloa
- oliko yrityksellä markkinavoimaa ja siitä seuraavaa todellista mahdollisuutta vaikuttaa olennaisesti asfalttimarkkinoiden toimivuuteen ja muiden asfalttiyhtiöiden asemaan
- mikä oli yrityksen asfalttiliiketoiminnan liikevaihdon suuruus
- mikä oli yrityksen kartellissa mukanaolon alueellinen ja ajallinen ulottuvuus
KHO otti huomioon myös kartellin vahingollisuudesta esitetyn näytön todeten kuitenkin, ettei kartellista aiheutuneen vahingon määrän tai toisaalta kartellista siihen osallistuneille aiheutuneen taloudellisen hyödyn selvittäminen ole edellytyksenä seuraamusmaksun määräämiselle. Sen sijaan mainitut seikat voivat vaikuttaa määrättävän seuraamusmaksun suuruuteen.
KHO totesi myös:
- Koska kyseessä oli laadultaan, laajuudeltaan ja kestoajaltaan tähän saakka vakavin tuomioistuimessa käsiteltävä kilpailunrajoitus Suomessa, aikaisemmista seuraamusmaksua koskevista päätöksistä ei ole voinut muodostua oikeutettua odotusta vallitsevasta seuraamusmaksutasosta nyt kyseessä olevan tyyppisissä kilpailunrajoitusasioissa.
- Yhtiöt eivät voi erilaisin vapaaehtoisin yritysjärjestelyin vapautua kilpailuoikeudellisesta vastuustaan.
Metsä
Markkinaoikeus katsoi, että Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj ja UPM-Kymmene Oyj olivat syyllistyneet vuosina 1997–2004 valtakunnalliseen kiellettyyn hintayhteistyöhön ja tietojenvaihtoon raakapuun hankinnassa. Kyse oli ostajatahon muodostamasta hintakartellista. Markkinaoikeus määräsi Kilpailuviraston seuraamusmaksuesityksen mukaisesti Stora Enso Oyj:lle 30 miljoonan euron ja Metsäliitto Osuuskunnalle 21 miljoonan euron seuraamusmaksut. UPM-Kymmene Oyj kertoi virastolle ensimmäisenä kartellista ja sai vapautuksen seuraamusmaksusta täytettyään kaikki sakkovapautusjärjestelmän edellytykset. Metsäliitto Osuuskunta avusti virastoa asian selvittämisessä, minkä johdosta sen seuraamusmaksua alennettiin 30 prosentilla.
Markkinaoikeus kiinnitti seuraamusmaksua määrätessään huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:
- yritysten edustajat olivat 1997–2004 tietoisia kilpailulainsäädännön yritystoiminnalle asettamista vaatimuksista
- kilpailunrajoituslain tulkinnassa ei ollut sellaista epäselvyyttä, ettei yritysten edustajilla olisi ollut edellytyksiä tietää, mikä on kilpailusäännösten vastaista toimintaa
- yhtiöille määrättiin 2001 seuraamusmaksu samantapaisesta toiminnasta, mutta yhtiöt jatkoivat kiellettyä toimintaa
- rikkomus kesti yli seitsemän vuotta, toiminta oli valtakunnallista
- kyse oli kansainvälisesti toimivista ja liikevaihdoltaan huomattavista suuryrityksistä, joilla oli hallitseva markkinaosuus Suomen raakapuun ostomarkkinoista
Tilaajayhteydet
Kilpailuneuvosto otti Elisa Communications Oyj:n määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevassa päätöksessään seuraamusmaksuharkinnassa lieventävänä seikkana huomioon sen, että tilaajayhteyksien markkinat ovat käytännössä syntyneet vasta kun lainsäädännössä asetettiin velvollisuus vuokrata niitä kilpailijoille, joten hinnoittelulle ei ollut valmiita kustannusperusteita. Toisaalta kohtuullisen ja kustannusvastaavan hinnoittelun periaatteet on kirjattu lainsäädäntöön jo vuonna 1992 ja Elisan menettely kuvasti pyrkimystä kilpailijoiden poissuljentaan. Raskauttavana tekijänä neuvosto piti sitä, että Elisa oli samanaikaisesti suosinut itseään saman hyödykkeen osalta, joka kilpailijoille oli ylihinnoiteltu, mikä oli estänyt kilpailijoiden markkinoille pääsyn. Kilpailunrajoituksen vakavuutta korosti myös se, että rajoitus kohdistui koko telelainsäädännön kulmakivenä olevaan verkon avaamisvelvoitteeseen. Elisa oli lisäksi jatkanut lainvastaisia menettelytapojaan senkin jälkeen, kun Kilpailuvirasto oli kirjallisesti ilmoittanut yhtiölle perusteet, joiden nojalla virasto katsoi menettelyn olevan kiellettyä. – Kilpailuneuvosto totesi päätöksessään, että arvio kilpailunrajoituksen tuomasta hyödystä kuuluu oleellisena osana seuraamusmaksuharkintaan. Elisan menettelyllä oli ollut olennaista merkitystä sille, ettei paikalliskilpailu juurikaan ollut avautunut ja että yhtiö oli kyennyt säilyttämään toimialueellaan korkean markkinaosuuden telepalveluissa. Elisan menettelystään saama taloudellinen hyöty arvioitiin huomattavaksi. Kun konsernin vuotuinen liikevaihto kohoaa lisäksi useisiin miljardeihin markkoihin, yleis- ja erityisestävyyteen liittyvät näkökohdat edellyttivät perusasteikon ylittävän seuraamusmaksun määräämistä. Kilpailuneuvosto määräsi Elisalle 25 000 000 markan suuruisen seuraamusmaksun. (Kilpailuneuvoston päätös 18.5.2001, dnro 150/690/1999.)
Taksiautoilijat
Korkein hallinto-oikeus määräsi Kuopion Taksiautoilijat ry:lle 5 000 euron seuraamusmaksun kielletystä yhteistoiminnasta Kuopion kaupungin järjestämässä tarjouskilpailussa. Myös markkinaoikeus oli aiemmin katsonut taksiautoilijoiden yhdistyksen syyllistyneen kilpailunrajoituslain tarjouskartellikiellon rikkomiseen.
Kuopion taksiautoilijoiden yhdistys oli laatinut jäsentensä valtuuttamana Kuopion kaupungille yhteistarjouksen palveluliikenteen hoitamisesta. Yhteistarjouksen suuresta jäsenmäärästä johtuen (93 jäsentä) tarjouskilpailussa saatiin vain vähän ulkopuolisia tarjouksia, eivätkä ne olisi riittäneet kohteena olleen liikenteen hoitamiseen. Markkinaoikeus totesi päätöksessään, että autoilijoiden lainvastainen yhteistoiminta heikensi ratkaisevasti kaupungin mahdollisuuksia saavuttaa tarjouskilpailun kautta säästöjä. Menettelyn kilpailuoikeudellista vakavuutta lisäsi se, että kyse oli lakisääteisistä kuljetuksista, eikä kunta voi vetäytyä niiden hankkimisesta, vaikka se joutuisi maksamaan niistä kilpailtua tasoa korkeamman hinnan. Markkinaoikeus huomautti lisäksi, että Kilpailuvirasto oli neuvonut taksiautoilijoille, miten kielletyt menettelyt tarjouksien antamisessa vältetään.
KHO katsoi, kuten markkinaoikeuskin, että myös yksittäiset taksiautoilijat olivat syyllistyneet kartellikiellon rikkomiseen, mutta kumosi kuitenkin markkinaoikeuden päätöksen siltä osin kuin se oli määrännyt seuraamusmaksun (1 500 euroa) myös yksittäisille autoilijoille. - Kilpailuvirasto oli esittänyt kilpailuneuvostolle (nyk. markkinaoikeus), että se määräisi taksiyhdistykselle 15 000 markan seuraamusmaksun sekä kullekin tarjouksessa mukana olleelle taksiautoilijalle 15 000 markan seuraamusmaksun. (Markkinaoikeuden päätös 27.12.2002, dnro 66/690/2001; KHO:n päätös 14.9.2004, dnro 325 ja 398/2/03)
- Ks. myös kohta Tarjouskartellit