Kilpailuvirasto työpaikkana

Tehtävät monipuolisia ja haasteellisia

Kilpailupolitiikka on osa talouspolitiikan kokonaisstrategiaa, ja Kilpailuvirastolla on kilpailupolitiikan käytännön toteuttajana yhteiskunnallisesti merkittävä tehtävä. Toiminta tähtää talouden tehokkuuden ja yleisen hyvinvoinnin lisääntymiseen yhteiskunnassa.

Viraston henkilöstö pääsee työssään perehtymään monipuolisesti sekä elinkeinoelämään että julkisen sektorin toimintaan. Työ tarjoaa näköalapaikan myös kansainvälisen yritystoiminnan seuraamiseen. Kilpailunrajoitusasioita käsittelevien tutkijoiden tyypillisiä työnimikkeitä ovat erikoistutkija ja tutkimuspäällikkö.

Sidosryhmäyhteistyö aktiivista

Myös yhteistyö EU:n kilpailuviranomaisten muodostamassa ECN-verkostossa kuuluu olennaisena osana viraston työhön. Sen lisäksi virastosta osallistutaan säännöllisesti EU:n komissiossa vireillä olevien kilpailuasioiden käsittelyyn. Komission järjestämiä kuulemistilaisuuksia, neuvoa-antavan komitean kokouksia ja muita tapaamisia on vuosittain kymmeniä.

EU:n ohella kansainvälisessä yhteistyössä keskitytään erityisesti OECD- ja pohjoismaiseen yhteistyöhön. Yhteistyötä harjoitetaan säännöllisesti myös European Competition Authorities (ECA) - ja International Competition Network (ICN) -verkostojen piirissä sekä Baltian maiden ja Venäjän kanssa.

Nuorekas ja dynaaminen työilmapiiri

Henkilöstön kertomaa: ”KIVI on yritysmäisempi kuin virasto, mutta virastomaisempi kuin yritys, ei varmaankaan ihan tyypillinen valtion virasto.”

Henkilöstöltä vaadittavia osaamisalueita ovat kilpailulain ja EU:n kilpailusääntöjen hallitseminen, elinkeinotoiminnan ja yhteiskunnan tuntemus sekä kyky taloudelliseen analyysiin. Näiden lisäksi on hallittava tutkintatekniikat sekä hallinto-, julkisuus- ja prosessilainsäädäntö. Myös toimialatuntemuksen ylläpitäminen on tutkijoille jatkuva haaste.

Työilmapiiri on tehtävien luonteesta johtuen dynaaminen. Työssä oppimista tuetaan eri osaamisalueisiin liittyvällä koulutuksella, ja uusien työntekijöiden perehdyttämiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Työnteon vastapainoksi henkilöstö voi osallistua monipuoliseen työkykyä ylläpitävään toimintaan.

Pääosalla tutkijoista on ylempi korkeakoulututkinto joko oikeus-, kauppa- tai taloustieteen alalta. Joukossa on myös useita tutkijakoulutuksen hankkineita ja useamman kuin yhden loppututkinnon suorittaneita henkilöitä. Myös muissa kuin tutkimustehtävissä työskentelevillä henkilöillä on tyypillisesti hyvä peruskoulutus.

Henkilöstön keski-ikä on alempi kuin valtionhallinnossa keskimäärin, noin 42 vuotta.

Työura Kilpailuvirastossa

Tutkijan/erikoistutkijan tehtävänä on tutkia kilpailuasioita sekä itsenäisesti että yhteistyössä muiden viraston asiantuntijoiden kanssa. Myös sidosryhmäyhteistyö kotimaassa ja ulkomailla kuuluu tutkijoiden tehtäviin. Tutkijoiden esimiehenä toimii tutkimuspäällikkö.

Tutkijan/erikoistutkijan pätevyysvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto sekä kotimaisen ja kansainvälisen kilpailuoikeuden ja kilpailun taloustieteen tuntemus. Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää myös analyysitaitoja ja käsitteellistä ajattelukykyä. Lisäksi edellytetään hyvää kirjallista ja suullista esitystaitoa, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä vähintäänkin ruotsin ja englannin kielen taitoa.

Tutkimuspäällikkö asettaa omalla vastuualueellaan tutkijoiden tulostavoitteet ja arvioi niiden saavuttamista. Hän myös kehittää omaa vastuualuettaan ja osaamisen tasoa vastuualueellaan yhteistyössä ryhmäpäällikön kanssa. Toimenkuvaan kuuluvat myös vaativien kilpailunrajoitus- ja yrityskauppatapausten käsittely sekä erityistä osaamista vaativat asiantuntijatehtävät.

Tutkimuspäällikön tulee olla hyvin perehtynyt kilpailun taloustieteeseen ja kilpailuoikeuteen, ja hänellä tulee olla laaja kokemus viraston toimialaan kuuluvista tehtävistä.

Virastossa on käytössä tehtävien vaativuuteen ja suoritusarviointeihin perustuva palkkausjärjestelmä, jonka toivotaan kannustavan henkilöstöä ammattitaitonsa ja toimintansa jatkuvaan kehittämiseen.

Päivitetty 12.6.2012