Korkein hallinto-oikeus hylkäsi tänään antamallaan päätöksellä Kilpailuviraston markkinaoikeuden ratkaisusta tekemän valituksen ns. Lännen Puhelin -asiassa.
KIVI esitti vuonna 2004 Lännen Puhelin Oy:lle yhden miljoonan euron seuraamusmaksua määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä laajakaistamarkkinoilla. Markkinaoikeus ei kuitenkaan katsonut yhtiön syyllistyneen määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön. KHO siis pysytti pääasian osalta voimassa MAO:n vuonna 2008 tekemän ratkaisun.
Oikeudenkäyntikulujen osalta KHO laski MAO:n aikanaan KIVIn maksettavaksi määräämää summaa. KHO katsoo päätöksessään, että KIVIllä oli muun ohella ollut lakisääteisten tehtäviensä hoitamiseksi perusteltu syy seuraamusmaksuesityksen tekemiseen, eikä oikeudenkäynnin markkinaoikeudessa muutenkaan voitu katsoa johtuneen viranomaisen virheestä.
Lisätietoja: apulaisjohtaja Timo Mattila, p. (09) 7314 3332